Jos yksiavioiselta preeriamyyrältä estetään lääkeaineella oksitosiini-välittäjäaineen toiminta aivoissa, sen seksuaalinen käyttäytyminen kadottaa yksiavioisen luonteensa ja se alkaa käyttäytyä promiskuiteettisesti. Jos taas preeriamyyrän promiskuiteettiselle lähisukulaiselle, niittymyyrälle luodaan geeniteknologian avulla oksitosiinireseptorit tietylle alueelle aivoihin, sen käyttäytyminen muuttuu yksiavioiseksi.
Preeriamyyrä on yksi harvoista imettäväisistä, joka muodostaa elinikäisen yksiavioisen parisuhteen, vain noin 3 -5 prosenttia kaikista imettäväisistä on yksiavioisia. Tämä sosiaalinen jyrsijä on tutkijoiden kiinnostuksen kohteen a, koska niiden aivoissa välittäjäaineina vaikuttavat yhdeksänaminohappoiset peptidit oksitosiini ja vasopressiini, näyttävät liittyvän ja selittävän yksiavioisuuden mekanismeja, kun preeriamyyrää verrataan sen monimakaaviin (promiskuiteettisiin) lähisukulaisiin, kuten vuoristomyyrään. Pariuskollisella preeriamyyrällä on aivoissaan oksitosiinia ja vasopressiiniä vastaanottavia reseptoreita, jotka puuttuvat promiskuiteettisilta lähilajeilta. Ensimmäinen kahden preeriamyyrän parittelurituaali tutustumisineen ja kosiskeluineen kestää jopa 24 tuntia, jonka jälkeen ne muodostavat elinikäisen parin, jossa uros ottaa energisesti osaa jälkeläisten hoitoon ja niistä huolehtimiseen. Pesää puolustetaan yhdessä, ja sinne eksyvät vieraat naaraat ja urokset ajetaan yhdessä pois. Toisen puolisoista kuollessa suurin osa preeriamyyristä ei pariudu enää uudelleen. Kokeissa preeriamyyränaaras näyttää muodostavan parisuhteen kaltaisen tilan myös kokonaan ilman seksiä, jos seksin sijaan sen aivokammioihin ruiskutetaan oksitosiinia.
Preeriamyyrän lähisukulainen promiskuiteettinen vuoristomyyräuros taas jättää naaraan heti parittelun jälkeen, ja ei koskaan näe jälkeläisiään, ja elää epäsosiaalista elämää yksin.
Oksitosiinia erittyy sekä naarailla että koirailla parittelun yhteydessä. Jos preeriamyyränaaraille injektoidaan oksitosiinin vaikutuksen estävää ainetta ennen parittelua, ne eivät muodosta pysyvää parisuhdetta parittelukumppaninsa kanssa. Eli oksitosiiniantageenilla uskollinen eläinlaji saatiin muutettua promiskuiteettiseksi, monimakaavaksi.
Jos taas vuoristomyyrille annetaan ylimääräinen annos oksitosiinia, se ei muuta niitä yksiavioisiksi, sillä niiltä puuttuvat oksitosiinia vastaanottavat reseptorit ratkaisevilta aivojen alueilta. Geeniteknologian avulla voidaan kuitenkin siirtää reseptoreita aivoihin luova geeni toiselta lajilta toiselle, ja kokeilla, tekeekö tämä geeni promiskuiteettisesta lajista uskollisen ja yksiavioisen. Siirtämällä oksitosiinireseptorien geeni hiiriin, ei niitä saatu muuttumaan yksiavioisiksi, mutta ne kuitenkin muuttuivat jonkin verran sosiaalisimmiksi. Siirtämällä geeni preeriamyyrän promiskuiteettiseen lähisukulaiseen, niittymyyrään, tämän lajin naaraiden käytös muuttui yksiavioisiksi.
Preeriamyyräuroksilla oksitosiinia vastaava pariuskollisuuden aiheuttaja näyttää olevan ensisijaisesti vasopressiini, joka poikkeaa oksitosiinista muutaman molekyylin verran.
Oksitosiinin tai vasopressiinin toiminta estämällä yksiavioisesta lajista siis saadaan promiskuiteettinen, siirtämällä oksitosiinin tai vasopressiinin vastaanottajia luova geeni promiskuiteettiseen lajiin, saadaan se muutettua yksiavioiseksi. Promiskuiteettisilta lajeilta puuttuvat oksitosiinireseptorit niiltä alueilta, joissa yksiavioisilla lajeilla niitä on.
Huomaa tärkeä ero:
Selvyyden vuoksi on täsmennettävä, että tässä esitetyt oksitosiinin ja vasopressiinin vaikutukset tapahtuvat aivoissa näiden aineiden toimiessa välittäjäaineina hermosolujen välillä. Samat molekyylit esiintyvät aivolisäkkeen erittäminä hormoneina muualla elimistössä, oksitosiinin säädellessä mm. maidon eritystä ja kohdun supistumista synnytyksessä ja vasopressiin vaikuttaessa munuaisiin. Elimistön verenkierrossa olevien oksitosiinin ja vasopressiinin siirtymisen aivoihin estää aivo-verieste, joskin on viitteitä, että aivo-verieste jonkin verran laskee oksitosiinia lävitseen. Suun kautta nautittu oksitosiini tuhoutuu ruuansulatuskanavassa. Oksitosiinia, jos sitä saat jostain hankituksi, ei siis voi lisätä lemmenjuomaan. Nenäsumutteella voisi ehkä onnistua paremmin. Edellä mainituissa kokeissa oksitosiinia oli ruiskutettu suoraan keskushermostoon, aivo-veriesteen sisäpuolelle.
Oksitosiinia ja vasopressiinia erittyy aivoissa seksin aikana ja orgasmin seurauksena. Preeriamyyrällä tämä oksitosiini liittyy pysyvän parisuhteen muodostumiseen. Onko tämä eläinten pysyvä parisuhde sitten ”seksisuhde” vai ”ystävyyssuhde”? Toisin kuin ihminen, melkein kaikki yksiavioiset eläimet eivät harjoita seksiä jatkuvasti, vaan parittelu tapahtuu vain naaraan ollessa kiimassa. Oksitosiini, vaikka sitä erittyy seksin seurauksena ja seksin aikana, voi luoda eläimillä parisuhteen, joka on tavallaan seksitön kiima-ajan ulkopuolella, eikä se välttämättä ole samanlainen eroottinen rakkaussuhde, jollainen kahden aikuisen ihmisen parisuhde on. Jos hiireltä, (hiiri on promiskuiteettinen laji) poistetaan geenimanipulaation avulla oksitosiinireseptorit vastaavilta alueilta, niin sen seurauksena siitä tulee ”sosiaalisesti muistinsa menettänyt” hiiri. Tällainen rotta ei opi tunnistamaan rottaa yksilönä, vaikka tämä mahdollinen ”ystävä” olisi sen läheisyydessä pitempiä aikoja. Oksitosiini on selvästi myös ”ystävävälittäjäaine”, sillä okstosiinin ruiskuttaminen aivoihin ”sosiaalistaa” eläimiä lisää, eli eläimet viettävät enemmän aikaa lähellä toisiaan. Oksitosiinin roolia ”sosiaalistavana välittäjäaineena” kuvaa myös se, että on saatu joitain yksittäisiä viitteitä siitä, että oksitosiini helpottaisi joitain autismin oireita ja autistisilla lapsilla on yhden tutkimuksen mukaan normaalia alhaisemmat oksitosiinin pitoisuudet aivoissa.
Oksitosiini ei aivoissa vaikuta ainoastaan yksiavioisuuteen, vaan se vaikuttaa myös suhteen syntymiseen omiin poikasiin. Lampailla tehdyissä kokeissa on osoitettu, että oksitosiini on tärkeä tekijä lampaiden tunnistaessa omat poikasensa ja poikasten hoivaamisen aloittamisessa.
Sosiaalinen tunnistaminen on osa sellaisia toimintoja, kuin emo-poikanen suhde, yksiavioinen parisuhde myyrillä, dominantti-alistuja suhteet hamstereilla (hamsteri oppii muistamaan pitkään, kenelle se hävisi tappelussa), sosiaalinen status kaloilla, soidinmenot ja aggressiot linnuilla.
Myös vasopressiini toimii sosiaalisen tunnistamisen välineenä: V1aR, vasopressiini-reseptorien poistaminen geenitekniikan avulla heikensi huomattavasti sosiaalista tunnistamista. Geenin palauttaminen viruksen avulla oikeille aivojen alueelle palautti huomattavasti sosiaalista tunnistamista, ja vasopressiinin toiminnan estäminen tällä geenimanipuloiduilla alueella ruiskuttamalla antagonistia, heikensi jälleen sosiaalisen tunnistamisen.
Kun jonkin käyttäytymismallin sanotaan periytyvän geenien kautta, merkitsee se sitä, että käyttäytyminen periytyy jonkin proteiinin kautta. Oksitosiinin ollessa kyseessä yksiavioisuus periytyy sen geenin kautta, joka tuottaa oksitosiini- tai vasopressini-reseptorit tiettyyn paikkaan aivoissa. Jos näitä reseptoreita ei ole, niin eläimeltä puuttuu aivoista yhteys, jolla tietty toinen yksilö opitaan yhdistämään seksin tuomaan mielihyvään.
Promiskuiteettisilla lajeilla ei siis ole ”hard wireing-ia”, valmista johdotusta, jota kautta seksi tietyn yksilön kanssa yhdistyy voimakkaaseen hyvän olon tunteeseen, eli dopamiini järjestelmien aktivoitumiseen aivoissa. Oksitosiini ja vasopressiini ovat yhteydessä mesolimbiseen dopamiinirataan, joka on osallinen mielihyvän kokemisessa ja riippuvuuksien synnyssä. Pysyvän parisuhteen muodostumista voidaan kokeellisesti estää tai nopeuttaa myös estämällä tai parantamalla dopaniinreseptorien toimintaa näillä samoilla aivojen alueella.
Pysyvän parinmuodostuksen alustava kaava tällä hetkellä, tutkimusten ollessa vasta alkuvaiheessa olisi siis seuraava. Eläimen täytyy ensin tunnistaa yksilö, sitten oksitosiinin ja vasopressiinia käyttävien ratojen kautta yhdistää tämä yksilö seksin tuomaan nautintoon ja dopamiini tuottaa tarvittavan nautinnon kokemuksen ja vahvistaa oppimisen tuloksen. Promiskuiteettiselta lajilta puuttuu oksitosiini välistä, ja se oppii vain, että seksi on palkitsevaa, mutta ei sitä, että seksi tietyn tunnistetun yksilön kanssa on palkitsevaa.
Yksiavioisten eläinten parisuhteen muodostumisen on ehdotettu olevan eläintieteilijä Konrad Lorenzin kuvaaman leimautumisen kaltainen oppimisprosessi, jossa oksitosiini ja oksitosiinireseptorit toimivat yhtenä lenkkinä. Onko ihmisen rakastuminen ja myöhemmin pitkäkestoinen rakkaus periaatteessa sama prosessi, on tietenkin jo vaikeampi kysymys.
Mielenkiintoinen tutkimuslinja on myös Steven M. Phelpsillä ja , Larry J. Youngilla, jotka ovat tutkineet vasopressiinin V1aR reseptorin esiintymisen eroja preeriamyyräuroksilla, ja todenneet siinä suuria vaihteluja, jotka johtuvat sitä säätelevästä geenistä. Hän esittää oletuksen, että tämä vasopressiini-reseptoreiden muodostumista säätelevä geeni vaikuttaisi myös preeriamyyräurosten käyttäytymiseen, eli suoraan sanottuna siihen, kuinka yksiavioisia ne oikeasti ovat. Mielenkiintoista on myös se, että myös ihmisellä on samoja eroja vasopressiini-reseptorien muodostumista säätelevässä geenissä – ovatko jotkut meistä geneettisesti taipuvaisempia promiskuiteettiseen seksiin ja pettämiseen kuin toiset?
http://www.zoo.ufl.edu/phelps/research/research_neuro.html
Biologisesti yksiavioisuuden edut liittyvät eläinkunnassa poikasten hoitoon. Kun sekä poikasen isä, että äiti molemmat osallistuvat ravinnon hankintaan ja hoitoon, paranevat poikasen mahdollisuudet säilyä hengissä ja siirtää geenejä eteenpäin. Kyse on kaksivanhemmuudesta (bipaprenting). Jos uros lähtee heti parittelun jälkeen omille teilleen, menee hänen panoksensa poikasten hoidossa käytännössä hukkaan. Niinpä linnuista on 90 prosenttia yksiavioisia, ja promiskuiteettisia ovat lähinnä sellaiset linnut, joiden poikaset pystyvät itse hankkimaan oman ruokansa pian kuoriutumisen jälkeen. On arvioitu, että keräilijä-metsästäjillä lapsikuolleisuus on noin 25 %, joten kasivanhemmuus ja monogamia olisivat ihmislajille hyvä apu, varsinkin, kun ihmislapsi ei pärjää yksin elämässään ennen seitsemättä ikävuotta.
Vielä 15 vuotta sitten yksiavioisia eläimiä pidettiin yksiavioisina, mutta geeniteknologian kehitys on muuttanut tätä käsitystä. Vaikka laji on yksiavioinen ja koiras ja naaras elävät yhdessä ja samassa pesässä, niin jälkeläisten geenien analyysit paljastavat, että syrjähyppyjä tapahtuu jatkuvasti. Naaraat pyrkivät parantamaan poikastensa geenien laatua parittelemalla omaa kumppaniaan paremman geeniperimän omaavan uroksen kanssa. Vain pieni osa yksiavioisista eläinlajeista on todellisesti yksiavioisia, eli eivät tee syrjähyppyjä. Preeriamyyrät tekevät myös syrjähyppyjä.
Ihmisen okstosiini ja vasopressiinin lisäerityksestä aivoissa seksin seurauksena ei ole vielä (2005) suoraa tietoa. Verestä mitatut oksitosiini- ja vasopressinipitoisuudet kyllä nousevat, mutta ei tiedetä liittyykö tämä aivoveriesteen sisällä, keskushermostossa kohonneisiin arvoihin. Tärkein viittaus yleistettävyydestä ihmisiin on tutkimuksissa, joissa aivoja on kuvannettu funktionaalisella magneettiresonanssi tomografialla fMRI, on todettu rakastuneiden ihmisten aivoissa selvää aktivoitumista niillä aivojen alueilla, joissa on paljon oksitosiini- ja vasopressinitoimintaa, kun rakastuneille on näytetty valokuvia heidän rakkautensa kohteena olevasta ihmisestä. Mielenkiintoista on, että samanlaisia aivojen aktivoitumistuloksia on saatu myös näyttämällä äideille kuvia heidän omista lapsistaan, joka viittaa siihen, että sekä kahden aikuisen välinen rakkaus ja rakkaus lapsiin voisivat olla tunteina lähellä toisiaan myös aivojen toiminnan tasolla.
Toinen ongelma on se, miten suhtautua näihin biologisen tutkimuksen tuloksiin silloin, kun haluaa selittää omaa ja läheisten ihmisten elämää? Biologinen malli on biologinen malli, ja ihmisellä on kuitenkin paljon luotettavampi lähde tietoon omasta elämästään, eli kokemus omasta elämästä ja sen tuntemuksista. Parempi ja luotettavamman kuvan rakastumisesta saa aina omasta kokemuksestaan ja sen tietoisesta sisällöstä omassa mielessä psykologisella tasolla.
Jos seksi- ja rakkauselämäsi selittyy myyriä tutkimalla, on niissä ehkä jotain vikaa.
Oksitosiinin ja vasopressiinin tutkimus voi kuitenkin antaa aihetta muuttaa kielenkäyttöämme suhteessa biologisiin vietteihimme ja seksiin. Kun nykyisin yhdistämme biologiset vietit lähinnä siihen, että ne pakottavat meitä promiskuiteettiseen seksiin satunnaisten partnerien kanssa, niin ehkä olisi yhtä perusteltua nyt väittää, että uskollisuus kumppanilleen on biologisten viettien sanelemaa, ja promiskuiteettinen seksi onkin kulttuurin tuoma biologian vastainen ihmisluonnolle vieras ilmentymä.
Matti O Huttunen suomeksi samasta aiheesta
http://physiologyonline.physiology.org/cgi/content/full/21/2/146
Vaikka oksitosiinin tutkimus on vasta alkutekijöissään, niin se on jo synnyttänyt hypetystä netissä. Tässä on tietenkin se vaara, että suhtautuu liian kritiikittömäksi yksittäisiin tutkimustuloksiin.
http://www.oxytocin.org/oxytoc/love-science.html
http://www.filly.ca/health/body/sexual_health/Oxytocin.asp
http://www.reuniting.info/science/oxytocin_health_bonding
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/4599299.stm
http://www.hugthemonkey.com/oxytocin/index.html
preeriamyyrä (Microtus ochrogaste)
vuoristomyyrä (Microtus montanus)
niittymyyrä (Microtus pennsylvanicus)
Kuva - oksitosiini
Oksitosiinireseptori = hermosolun pinnalla oleva molekyyli, joka reagoi viereisistä hermosoluista vapautuvaan oksitosiiniin mahdollistaen hermoimpulssin siirtymisen solusta toiseen.
Kuva - Vasopressiini