Jared Diamond: Miksi seksi on hauskaa?

1998 Porvoo : WSOY

Miehen tehtävä on biologisesti levittää geenejään ja mahdollisimman laajasti, siksi hän yrittää maata mahdollisemman monen naisen kanssa ja biologia pakotta hänet pettämään vaimoaan. Lisäksi alfaurokset keräävät ympärilleen haaremin, ja naiset tuntevat vetoa näihin alfauroksiin.

Näin biologialla usein perustellaan miesten käyttäytymistä. Tämä kuva on kuitenkin virheellinen. Useimmat evoluutiobiologit ovat sitä mieltä, että ihmislajilla lapsen kasvaminen edellyttää parisuhdetta ja kahta huolehtivaa vanhempaa. Tutkimustietoa viittaa siihen, että ihminen on voimakkaasti parisidonnainen eläin. Parisidonnainen, mutta taipuvainen syrjähyppyihin. Ihmislaji ei myöskään muodosta haaremeita, niin kuin gorillat. Syrjähyppyjä eivät harjoita vain koiraat, vaan myös naaraat, jotka syrjähyppyjen avulla koittavat saada jälkeläisilleen parempia geenejä paremmilta uroksilta. Paremmilla tarkoitetaan tässä yhteydessä terveempiä,sillä biologian maailmassa jokaisen lajin pahin vihollinen, myös ihmisien, on loinen: bakteeri, virus, sieni, tai muu parasiitti.

Biologisesti miehen ja naisen välille muodostuu sukupuolten välinen sota. Sekä koirasi että naaras pyrkivät jatkamaan nimenomaan omia geenejään. Naarailla geenit jatkuvat parhaiten, jos geenien toinen puolisko tulee mahdollisemman terveeltä ja elinvoimaiselta koiraalta. Mutta ihmisen poikaselle on edullista, jos sillä on kaksi huoltajaa. Naaraan kannattaa siis pitää uros lähellä, ja käydä pettämässä ja hakemassa parempia geenejä naapurista. Tällainen ilmiö on hyvin yleinen eläin maailmassa, etenkin linnuilla.

Uroksen taas kannata hedelmöittää salaa naapurin ja naaras, ja saada toinen uros hoitamaan omia geenejään.

Kirjoittaja kiinnittää huomiota siihen, että ihmisen seksielämä on eläin maailmassa kummallinen poikkeus. Harvinaiseksi sen tekee se, että ihmisen ovulaatio on piilotettu. Muut eläimet harjoittavat seksiä vain sinä aikana kuukaudesta, jolloin naaras voi tulla raskaaksi. Ihmislaji sen sijaan harjoittaa seksiä koko kuukautiskierron ajan, myös raskaana olleissa, ja vaihdevuosien jälkeen. Miksi näin tapahtuu? Kirjoittaja esittää aiheesta monta selitysmallia. Yksi selitys on, että näin koira pysyi koko ajan naaraan luona, eikä lähde vieraisiin, sillä jos koirasi tietäisi, että sen puoliso ei voi tulla raskaaksi, koiraan kannattaisi paremmin yrittää hedelmöittää niitä naaraita, jotka voivat tulla raskaaksi.

Kirjoittaja ei esitä mitään väitteitä, että biologian mukaan ihmisen seksielämä on tällaista. Eläinmaailmassa seksuaalinen käyttäytyminen on ratkaistu monella eri tavalla, ratkaisujen kirjo on lähes rajaton. Toisilla lajeilla koiras, ei naaras, hoitaa poikasen. Tämä voi selittyä sillä, että petoeläinten takia poikaskuolleisuus on suuri, ja naaraan kannattaa käyttää koko energiansa uusien poikasten tuottamiseen, ei hoitamisen. Kirjassa myös selitetään se, että tietyillä hämähäkkilajeilla koiran kannattaa omien geenien jatkumisen vuoksi alistua siihen että naaras syö koiraan parittelun jälkeen. Tämä selittyy sillä, että hämähäkkikoiraan mahdollisuudet löytää vielä toinen naaras elämänsä aikana, jonka voisi hedelmöittää, ovat käytännössä lähes olemattomat. Kirjoittaja kuvaa millaisia erilaisia vaihtoehtoja eläin maailmassa esiintyy, ja miksi tietyt vaihtoehdot ovat hyödyllisiä juuri tietyille eläimille tietyssä ympäristössä. Kirjoittaja ei kuitenkaan väitä, että ihmisen seksielämä on biologisesti tietynlaista. Hän vain esittelee eläinmaailman malleja, ja ehdottaa, että näin asiat voisivat mahdollisesti olla ihmiselläkin.

Kirja ei ole ahdistava.

Puute.com etusivu