Voitaisiin kuvitella, että tunteesta toiseen siirrytään asteittain liukumaalla. Esimerkiksi pelosta vihaan siirryttäisiin pelon vähenemisen kautta asteittain kasvavaan vihaan. Tällainen malli on kuitenkin liian yksinkertainen. Tunnetilasta toiseen siirtyminen tapahtuu usein äkillisinä hyppäyksinä. Tämä on selvästi nähtävissä eläinten käyttäytymisessä, koska eläimillä tunteet näyttäytyvät käyttäytymisessä paljaana. Ihmisillä älyn kautta tapahtuva kontrolli peittää tunteiden vaikutuksen. Esimerkiksi rotalla ristiriitainen tila voi ilmetä siten, että se välillä aggressiivisesti uhkaa ja hyökkää toista rottaa kohtaan, mutta yhtäkkiä toiminta muuttuukin ystävällisyyttä ja sopuisuutta ilmaiseviin käyttämisiin. Eli vastakkaiset käyttäytymiset aaltoilevat edes takaisin tilanteessa. Tapahtuu yhtäkkisiä jyrkkiä hyppäyksiä vastakkaisten käyttäytymisten välillä. Käyttäytymisen muutos ei kulje neutraalin välitilan kautta.
Silloin kun ihminen toimii tunteidensa varassa, niin ristiriitaisissa tilanteissa tällaista samanlaista heittelehtimistä tapahtuu myös ihmisellä. Ambivalentit tunteet vaihtuvat toisiksi hyppäämällä suoraan vastakohdasta toiseen, käymättä neutraalilla alueella välillä. Seksin alueella vaihtelu tapahtuu pelon ja seksuaalisesti kiihottuneen tilan välillä.

Tunteiden heittelehtiminen hyppäyksenuomaisesti voi tuntua kontrolloimattomalta, ja herättää mielikuvan siitä, että ei pysty kontrolloimaan omia tunteitaan tai omaa seksuaalista haluaan. Ajatus kontrollin menettämisestä voi tuntua hyvin ahdistavalta.
Apu ambivalenttien tarpeiden tuomaan ahdistukseen ja joskus omien impulssien välillä heikkoon kontrolliin tulee siitä, että tiedostaa paremmin omat tarpeensa ja osaa tietoisen ajattelun tasolla paremmin ymmärtää ja hyväksy omat ristiriitaisuutensa. Seksin alueella tämä tarkoitta sitä, että ymmärtää olevansa välillä hyvinkin kiihottuneessa tilassa ja käyttäytyvänsä kuin huora, ja välillä seksuaalista viritystä ei kehossa ja mielessä ole lainkaan, ja nainen voi keskittyä esimerkiksi pienten lasten hoitamiseen. Kaksi eri ihmisen tilaa mahtuvat hyvin samaan ihmiseen.
Katso myös torjunta.