Seksuaalisuuden kolme tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

December 13, 2009

Varastoituuko seksuaalinen tarve-energia

Lorenzin vesiklosettimalli esittää, että purkamaton viettienergia pyrkii purkautumaan käyttäytymisenä, vaikka ympäristöstä puuttuvat lähes kokonaan käyttäytymisen laukaisevat ärsykkeet. Seksuaalisten tarpeiden kohdalla ovat ihmiset myös intuitiivisesti ajatelleet, että purkamaton seksuaalivietin energia patoutuu sisälle, ja tavalla tai toisella pyrkii purkautumaan ulos. Myös Freudin psykoanalyyttisessa teoriassa oli tällainen implisiitti ajatus seksuaalisen energian purkautumistarpeesta. Tällainen ajatus on yleinen myös tavallisten ihmisten keskuudessa, ja ilmeisesti sillä on näin ollen elämyksellistä pohjaa. Seksuaalisen energian purkautumisen pakkoa käytetään sitten älyllistävänä selityksenä monille ei-toivotuille ja myös vahingoittaville seksuaalisuuden ilmentymille, kuten katolisten pappien pedofilialle, raiskauksille ja homoseksuaaliselle käyttäytymiselle esimerkiksi vankiloissa ja armeijassa sodan aikana.

Olisi mielenkiintoista tietää, pitääkö tämä olettamus paikkaansa: keräytyykö meihin viettienergiaa ja pitääkö meidän välttämättä purkaa se aika ajoin. Etologinen tutkimus ei itse asiassa anna tähän kysymykseen vastausta, eikä lopullista vastausta tähän peruskysymykseen vielä tiedetä.

Tätä samaa peruskysymystä on pohdittu myös aggression kohdalla. Aggression säiliömallin mukaan meihin väistämättä kertyy aggressiivista energiaa, joka on parasta purkaa kontrolloidulla tavalla, esimerkiksi väkivaltaisia tv-ohjelmia katsomalla, tai nyrkkeilyä harrastamalla ja seuraamalla. Aggressiotutkimuksessa tällaisesta säiliömallista on kylläkin paljolti luovuttu. Aggressiivisuuden on uudemman tutkimuksen valossa nähty riippuvan mm. yksilön masentuneisuudesta ja jatkuva ärtyisyys ja aggressiivisuus tulkitaan nykyisin mahdolliseksi oireeksi masennuksesta. Eli voidaan ajatella, että jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä, niin hänellä ei ole syytä olla aggressiivinen, mutta kun asiat elämässä eivät suju, yksilö joutuu puolustautumaan ja vaatimaan toisilta ihmisiltä hänen tilanteeseensa paremmin soveltuvaa käyttäytymistä. Toisaalta paviaaneja luonnossa perusteellisesti tutkinut Sapolsky totesi, että ainakin paviaaneilla aggression “purkaminen” sijaiskohteeseen toimi. Paviaaneilla puolet aggressiosta kohdistuu sijaiskohteisiin, eli kun paviaanilaumassa johtava uros puree toista urosta, tämä toinen uros hyökkää syyttömän sijaiskohteen kimppuun, eli lyö lähellä olevaa naarasta, jonka jälkeen tämä naaras taas läimäyttää lähellä olevaa poikasta. Sapolskyn mittausten mukaan niillä paviaaneilla, jotka käyttivät tällaista aggression siirtymää, oli matalammat stressihormonien tasot, kuin paviaaneilla, jotka eivät turvautuneet aggression siirtoon syyttömiin kumppaneihinsa. Aggressiivisen energian purkamisella näytti siis olevan jotain pohjaa ainakin lyhytaikaisen jännityksen purkamiselle.

Toisaalta taas monissa kulttuureissa on yleisiä käsityksiä ja moraalisia sääntöjä siitä, että yksilön pitäisi kokonaan luopua omasta seksuaalisuudestaan. Esimerkiksi papeilta ja munkeilta odotetaan monissa kulttuureissa täydellistä pidättäytymistä seksistä. Tietyllä tavalla myös seksistä luopumisen vaatimus kohdistuu myös naimattomiin ihmisiin, ja myös heidän odotetaan moraalisäädösten mukaan elävän seksitöntä elämää, myös ilman masturbaatiota. Usein nämä normit ovat painottuvat myös sukupuolisidonnaisesti: naisten seksittömyyden vaatimus on tiukempi, kuin miehiin kohdistuva vaatimus. Eri asia sitten on, kuinka hyvin tämä kulttuurin vaatimus toteutuu. Kun jokin asia kielletään, niin ihmiselle on tyypillistä, että kielletty asia vain tehdään enemmän salassa. Vaikka kulttuurin ulkoisella tasolla papit, munkit ja yksinäiset ihmiset näyttävät elävän seksitöntä elämää, ei tiedetä varmasti, kuinka seksitöntä heidän elämänsä todellisuudessa on. Tilannetta mutkistaa vielä se, että psykoanalyytikkojen kuvauksien mukaan seksuaalisuus voi saada hyvin erilaisia purkautumismuotoja: nainen voi kieltää itseltään täysin seksin, mutta saman aikaisesti hän voi käydä hygieniasyistä viisi kertaa päivässä pesemässä sukuelimensä vesisuihkulla. Tyypillinen psykoanalyyttinen tulkinta on myös se, että tiukasti selibaattia ja masturbointikieltoa vastustavat uskonnolliset henkilöt voivat käyttää huomattavasti aikaa ja energiaa elämässään seksuaalisuuden vastustamiseen yhteiskunnallisella tasolla. He voivat esimerkiksi kirjoittaa ja pohtia seksuaalisuuden vaaroja nuorille ja yhteiskunnalle määrällisesti hyvinkin paljon, mutta pohtiessaan ja kirjoittaessaan seksuaalisuuden vaaroista, eivät voi välttää tietenkään seksin ajattelemista. Vaikka ihminen siis kokee tietoisesti elävänsä täysin ilman seksiä, voi hän psykoanalyyttisen teoria mukaan silti piilevästi purkaa omaa seksuaalista energiaa ja kokea piilevästi aitoa seksuaalista nautintoa.

Osa ihmisistä on kuitenkin aseksuaalisia, eli seksi näyttää puuttuvan kokonaan heidän elämästään. Toisaalta tiedämme, että osa ihmisistä, anorektikot, myös kieltäytyisivät syömästä, jos se olisi mahdollista. Aseksuaalisuudesta onkin käytetty myös nimitystä seksuaalinen anoreksia. Seksuaalisuudesta kieltäytyminen ei kuitenkaan aiheuta kuolemaa, joten aseksuaalisten ihmisten olemassaolo voi todistaa, että ihmisen on mahdollista elää ilman seksuaalisuutta, ja että seksuaalinen energia ei ole säiliöön varastoituvaa biologista viettienergiaa, joka välillä täytyy purkaa. Mutta tämä lainalaisuus voi koskea vain täydellisesti seksistä kieltäytyviä aseksuaalsia ihmisiä. Tavallisista ihmisistä 90 % menee naimisiin tai elää avioliitossa ainakin osan elämästään ja seksi on välttämätön osa avioliiton omaista suhdetta. On todennäköistä, että jos ihminen ajoittain kytkee päälle seksuaalisen järjestelmänsä, ja aiheuttaa siihen liittyvää dopamiinin erittymistä keskushermoston mesolimbisellä alueella, on hänelle erittäin vaikeaa taas ajoittain kieltäytyä kokonaan seksistä ja seksuaalisista sisällöistä elämässään.

Psykologinen vs. etologinen selittäminen

Etologiassa on selvä tarve etsiä käyttäytymisen motivaatiolähdettä, joka on selvästi sidoksissa lajityypilliseen käyttäytymiseen. Esimerkiksi lintujen muuttokäyttäytyminen on tällainen käyttäytymisen muoto, jonka motiivi on läheisesti sidottu geneettisesti määräytyneeseen käyttäytymisen kaavaan. Esimerkiksi koiralla on selkeä tarve merkitä reviirinsä puut virtsalla, jos se haistaa vieraan koiran hajun puunrungossa, vaikka sen virtsarakossa ei olisi tuskin lainkaan virtsaa. Etologiset viettiselitykset ovat kuitenkin joutuneet kriittisen tarkastelun kohteeksi etologian sisällä, ja kokonaisuutena myös etologiset selitysmallit ovat viime aikoina lähestyneet psykologisia motivaatioteorioita.

Psykologiset motiiviteoriat eivät lähde niinkään tiettyihin vaistotoimintoihin liittyvästä spesifisestä energiasta, vaan ne korostavat käyttäytymisen palkkiona syntyvän mielihyvän merkitystä toiminnan motivoijana. Keskushermostossa on mielihyvää tuottavia palkkiojärjestelmiä, joiden välittäjäaineina toimivat dopamiini ja aivojen omat opioidit (endorfiinit, dynorfiinit, enkefaliinit). Käyttäytymisen motiivit tulisivat näin ennemminkin käyttäytymisen tuottamasta hyvänolon tunteesta, palkkiosta, ja se ohjaisi käyttäytymistä. Kyseessä olisi siis myös oppimiskokemus. Eläin tai ihminen alkaa toistaa käyttäytymistä, josta se kokee saavansa nautintoa. Seksi vapauttaa aivoissa aivojen omia opioideja, ja täten seksin voidaan ajatella olevan yhtä addiktoivaa, kuin kehoon ruiskutettu ulkoinen opiaattihuume, kuten heroiini. Sanan addiktoitunut, riippuvainen, käyttäminen tässä yhteydessä voi olla hämäävää, se tuo mieleen käsitteet huumeriippuvaisuus ja seksiriippuvaisuus, mutta periaatteessa kyse on samasta asiasta. Ei ole lopulta periaatteellista eroa siinä, tuottako mielihyvän kehoon ulkoa tuotu huume, vai aivojen sisäinen mielihyvää tuottava välittäjäaine. Oppimismekanismi on samanlainen. Seksiriippuvuuden ja runsaan seksin harjoittamisen välinen rajakin on veteen piirretty viiva, ja on osin sosiaalinen konstruktio.

Oppimismekanismi mielihyvää aivojen sisäisten mielihyväjärjestelmien ja ulkoisten päihteiden välillä on samanlainen myös siltä kannalta, että kumpikin on luonteeltaan peruuttamaton. Jos on kerran oppinut yhdistämään nikotiini sen tuomaan mielihyvään, alkoholin tai heroiinin sen tuomaan mielihyvään (kumpikin aktivoi samaa opioidijärjestelmää aivoissa), niin tämä yhdistäminen on peruuttamaton tapahtuma. Päihteen ja mielihyvän yhteyttä toisiinsa on mahdoton poisoppia, ja tämä yhteys säilyy loppuiän. Niinpä tupakoinnin lopettanut tulee hetkessä uudelleen tupakkariippuvaiseksi, jos polttaa muutaman savukkeen, tai raitistuneella alkoholistilla putki alkaa heti uudelleen, jos hän ottaa vähänkin viinaa.

Poisoppimisessa on ongelmana se, että huume tuo aina mielihyvää, viina tuo aina mielihyvää, nikotiini tuo aina mielihyvää ja seksi tuo aina mielihyvää. Aivojen hermoradat ja aivojen kemia määräävät tämän. Psykologiassa on yritetty mielihyvää tuovien asioiden poisoppimista aversioterapialla, jossa mielihyvää tuottava asia on yhdistetty rangaistukseen, voimakkaaseen epämiellyttävyyden tunteeseen, joka on tuotettu esimerkiksi sähköiskuilla tai voimakasta pahoinvointia aiheuttavia aineita kehoon ruiskuttamalla. Esimerkiksi antabus aiheuttaa alkoholia nauttivalle voimakkaan pahan olon tunteen ja näin sen pitäisi ehdollistaa alkoholisti inhoamaan alkoholia. Aversiohoito ei kuitenkaan toimi halutulla tavalla, ja siitä on luovuttu tehottomana hoitokeinona.

Elokuvassa Kellopeli appelsiini päähenkilöä hoidettiin aversioterapialla tarkoituksena saada hoidettava inhoamaan väkivaltaa. Väkivaltaiset filmit yhdistettiin pahoinvointia tuottavaan apomorfiinipistoksiin. Filmissä hoito ei lopulta toiminut. Myös homoseksuaalisuutta on yritetty ”parantaa” samanlaisella aversioterapialla, jossa homoeroottisten kuvien katsomisesta on rangaistu apomorfiinilla tai sähköiskuilla. Tuloksetta.

Tutkimus on kuitenkin mennyt eteenpäin, ja mielihyvän poisoppiminen onkin ehkä mahdollista tulevaisuudessa. Käytössä on nykyisin lääkeaineita, kuten naltroksiinia, jotka estävät mielihyvän syntymisen aivoissa tukkimalla synapsien opioidirseptorit. Opioidireseptorien antagonisteja. Jos hoidettava on ottanut ensin naltreksonia, niin hän ei enää koe nautintoa, vaikka juo alkoholia tai ottaa heroiinia. Nautinnon syntymekanismi on estetty. Tosin sama naltreksonin ottaminen estää myös muut nautinnot, ja suklaa tai pitsa ei myöskään tuota nautintoa, ja hoidettava voi poisoppia myös vetovoimansa suklaaseen tai pitsaan sivuoireena. Naltreksonia testaan tällä hetkellä myös esimerkiksi peliriippuvuuden hoidossa ja syömishäiriöiden hoidossa. Samoin naltreksonia kokeillaan tällä hetkellä myös sellaisten seksuaalisten pakonomaisten poikkeavuuksien hoidossa, joista hoidettava itse haluaa päästä eroon.

Seuraava: Sosiobiologia - Seksuaalisuuden todennäköisyyslaskenta