Seksuaalisuuden kolme tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

December 9, 2009

Seksuaalivalinta

Jo Darwin huomasi, että pelkän lajivalinnan lisäksi eläinten evoluutioon vaikutti seksuaalinen valinta. Puhdas lajivalinta merkitsee käytännössä lähinnä sitä, että yksilö, joka oli esimerkiksi nopeampi kuin sen lajitoverit kykeni paremmin pakenemaan saalistajia ja näin se eli pitempään ja sai enemmän jälkeläisiä. Evoluutio suosi nopeutta ja laji kehittyi nopeammaksi. Samoin, jos linnulle syntyi mutaation kautta nokka, jolla se pystyi lajitovereitaan paremmin kaivamaan tiettyjen kasvien siemeniä syötäväksi, tämä geneettinen ominaisuus yleistyi lajin keskuudessa ja johti muiden nokan muotojen katoamiseen ajan myötä.

Seksuaalivalinta on lajinvalinnasta eroava ilmiö, ja siinä tietyt geenien muodot yleistyvät sen vuoksi, että kyseisiä geenejä kantava yksilö valitaan useammin parittelukumppaniksi, ja mitä useammin yksilö pääsee parittelemaan sitä enemmän yleistyvät yksilön geenit tulevissa sukupolvissa. Perinteinen esimerkki seksuaalivalinnan seurauksista on riikinkukon pyrstö. Suurikokoinen ja näkyvä pyrstö on luonnonvalinnan kannalta selvästi epäedullinen, sillä raskas pyrstö tekee koiraasta helpomman saaliin petoeläimille ja sen kasvattamiseen kuluu lisäksi huomattavasti resursseja. Riikinkukkonaaraat kuitenkin suosivat sellaisia koiraita, jolla on suuri ja näyttävä pyrstö, ja pienipyrstöiset koiraat eivät pääse parittelemaan ja ne harvinaistuvat.

On esitetty, että ihmisellä voisi samanlainen seksuaalivalinnan tuloksena syntynyt ominaisuus, kuin riikinkukon pyrstö, olla nenän koko ja ulkonevuus. Pohjoisissa ilmastoissa ulkoneva nenä paleltuisi helposti pakkasessa, ja siksi eskimoilla, lappalaisilla ja suomalaisillakin olisi matalampi nenä. Kuumassa ilmastossa taas afrikkalaistyyppinen leveä nenä jäähdyttää paremmin. Välimeren maissa nenän ulkonevuudesta ei ole haittaa, ja se olisi kehittynyt seksuaalivalinnan kautta suuremmaksi ja ulkonevammaksi. Koska seksuaalivalinta kohdistuu enemmän miehiin, kuin naisiin, mutta nenä periytyy isiltä sekä pojille, että tyttärille, myös naisten nenät olisivat suotuisissa ilmasto-olosuhteissa kasvaneet.

Seksuaalivalinta kohdistuu sekä koiraisiin, että naaraisiin, mutta yleensä naaraat ovat tarkempia koiraita valitessaan, kuin koiraat naaraita valitessaan. Tämä johtuu siitä, että ”munasolu on kallis, mutta siittiöt halpoja”, eli koiraan on suhteellisen helppo tuottaa runsaasti siittiöitä, ja koiras ei paljoa menetä, vaikka hedelmöittäisi vähän heikommankin naaraan, eli naaraan, jonka poikasten eloon jäämisen todennäköisyys on pienempi. Naaralla taas on vain rajallinen määrä munasoluja, ja raskaus kestää tietyn ajan, joten sen omien geenien kannalta olisi paras, jos se voisi valita aina geeneiltään mahdollisimman hyvän koiraan, ja siinä tapauksessa, että koiras osallistuu poikasten hoitoon ja ruokkimiseen, olisi koiraan oltava mahdollisimman kykenevä poikasten ruokinnassa. Näin ollen eläinmaailmassa yleensä naaraat ovat ratkaisevammassa asemassa seksuaalisessa valinnassa.

Naaraiden seksuaalivalinta näkyy mm. linnuissa siinä ilmiössä, että yleensä koiraat ovat kirkkaammin väritettyjä ja värikkäämmin kuvioituja, kuin naarat, joiden ulkoasu usein on sopeutunut lähinnä suojaväriksi. Muutamalla lintulajilla seksuaalivalinta kohdistuu voimakkaammin koiraiden sijasta naaraisiin, ja näillä lajeilla taas naaraat ovat koiraita värikkäämpiä.

Seksuaalivalinta on nykyisessä eläinten käyttäytymisen biologiassa tällä hetkellä kaikkein eniten tutkittu aihe ja sitä käsittelee eniten julkaisuja. Noin kolmannes kaikista eläinten käyttäytymistä käsittelevistä tieteellisistä artikkeleista käsittelee seksuaalivalintaa, ja nimenomaan naaraiden tekemää seksuaalivalintaa.

Kun naaras valitsee jälkeläistensä isäksi koiraan, niin biologian kannalta valinnan tarkoitus on taata naaraan omien geenien jatkuminen mahdollisimman tehokkaasti tulevissa sukupolvissa. Eli mahdollisimman monien omien jälkeläisten tulisi jäädä eloon ja tehdä jälkeläisiä, jotta geenit omat geenit yleistyisivät. Tähän vaikuttaa kaksi periaatteessa erilaista tekijää.

•  Lajeilla, joissa koiras hedelmöityksen jälkeen osallistuu poikasten ruokintaan, hoitoon ja suojeluun, kannattaa valita koiras, joka pystyy parhaiten täyttämään nämä tehtävät. Lintunaaraan kannattaa valita se koiras, jolla on parhain pesintäalue, reviiri, josta ravintoa löytyy parhaiten. Naaraan kannatta myös valita koiras, josta havaitsee, että se pystyy tehokkaasti hankkimaan ravintoa. Niinpä naaraan ei kannata valita koirasta, joka kärsii aliravitsemuksesta.

•  Kaikilla lajeilla naaraan on tärkeä valita parittelukumppanikseen koiras, joka on terveen ja hyvinvoivan näköinen. Eläinten ja ihmisten pahimpia vihollisia ovat erilaiset loiset, eli parasiitit, bakteerit ja virukset, ja terve uros on merkki siitä, että uroksella on todennäköisemmin geenejä, jotka pystyvät torjumaan lajin kulloisenakin uhkana olevat sairaudet ja loiset. Tätä käsitellään tarkemmin sivulla ”Kauneus on terveyttä”. Vaikka tällä hetkellä ei ole varmaksi todistettua teoriaa siitä, miksi riikinkukkonaaraat suosivat pitkäpyrstöisiä koiraita, niin yksi selitys, Zahavin haittaperiaate, lähtee siitä, että hyväkuntoinen ja suuri pyrstö on naaraalle merkki koiraan terveydestä, eli sen kyvystä taistella loisia vastaan.

Nykyisessä populaarissa keskustelussa on paljon puhuttu siitä, että naaraat valitsevat mieluummin ns. alfauroksen puolisokseen ja seksikumppanikseen. Laumassa elävillä eläimillä, kuten ihmislajilla, naaraan jälkeläisten eloon jäämisen kannalta voisi olla edullista, jos poikasten isä olisi sosiaalisen hierarkian yläpäässä, eikä alapäässä. Sosiaalinen asema tulee esille yksilön käyttäytymisessä mm. ryhdin ja eleiden muodossa, ja näin ollen myös ihmislajin naarailla voisi olla periaatteessa biologinen taipumus kiinnostua enemmän miehistä, jotka elehtivät alfa-uroksen tyyliin. Ainakin monikulttuurisissa sinkkubaari-tutkimuksissa on miesten havaittu käyttäytyvän korostetun alfaurosmaisesti näillä pariutumismarkkinoilla.

Monogaamisilla ja promiskuiteettisilla eläinlajeilla seksuaalivalinnan painoarvot ovat erilaisia. Monogaamisilla linnuilla, jotka muodostavat parin, joka huolehtii poikasista, valtaosa uroksistakin pääsee parittelemaan ja jatkamaan sukua. Promiskuiteettisilla linnuilla taas suurin osa koiraista voi jäädä kokonaan ilman jälkeläisiä, sillä kymmenet tai sadat naaraat voivat paritella vain yhden, parhaimmaksi katsomansa koiraan kanssa. Ilman seksiä jääneen koiraan geenien tarina loppuu täysin. Tästä seuraa naaraan kannalta se tilanne, että naaraan kannattaa pariutua vain sellaisen uroksen kanssa, jonka muutkin naaraat kokevat parhaimpana, sillä naaraan urospuoliset jälkeläiset pääsevät paremmin jatkamaan sukua, jos oma jälkeläinen on perinyt isältään seksikkääksi tekevät geenit. Tämä ajatus on nimeltään ”seksikkään pojan hypoteesi” tai ”komean pojan hypoteesi”. Niinpä, kun merinorsu-uros valloittaa paritteluaikana tietyn rantakaistaleen ajaen muut urokset pois lähinnä kokonsa avulla, niin se perustaa rantakaistalleen haaremin, paritellen kaikkien sillä olevien naaraiden kanssa. Tällaisessa järjestelmässä merinorsunaaraan ei kannata paritella satunnaisesti pienikokoisen uroksen kanssa, sillä sen poikanen jäisi näin todennäköisesti ilman jälkeläisiä ja myös naaraan geenit katoaisivat populaatiosta tätä kautta.

Fisheriläinen karkaushypoteesi on johdos ”seksikkään pojan hypoteesista”, ja esittää, että jokin naaraiden seksikkäänä kokema piirre, esimerkiksi juuri riikinkukon pyrstön pituus, voisi tavallaan karata käsistä, ja pyrstön pituudesta voisi tulla alkuperäisestä tarkoituksestaan täysin riippumaton seksuaalisen valinnan avainpiirre, joka vain ruokkisi itse itseään kohti äärimmäisyyttä. Tällainen ”karannut piirre” voisi jatkaa kehittymistään kohti äärimmäisyyttä niin pitkälle, että se alkaa jo liikaa haitata eläimen selviytymistä, esimerkiksi koiraan pyrstö kasvaisi niin pitkäksi, että lintu ei enää pystyisi lentämään. Fisheriläinen karkaushypoteesi on kuitenkin biologiassa kiistanalainen ja tutkimuksen alla.

Seuraava: Seksuaalivalinnan koukeroita