Seksuaalisuuden 3 tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

December 11, 2009

Valitse oikein seksigurusi

Hyvin usein seksioppaan kirjoittajana tai seksuaalisuuden asiantuntijana haastattelussa esiintyy lääkäri. Useimmiten yleislääkäreillä ja erikoislääkäreillä on vahva biologisesti suuntautunut koulutus. Jokaisen lääkärin kolutukseen kuuluu osana myös psykiatria, ja sitä kautta jokainen lääkäri opiskelee myös psykologiaa, mutta psykologian osuus ei lääkärikoulutuksessa kuitenkaan ole kovin suuri. Vielä vähemmän lääkärikoulutuksessa perehdytään yhteiskuntatieteisiin. Jos siis tiedonlähde on lääkäri tai lääketieteen edustaja, niin silloin lähestymistapa seksuaalisuuteen on helposti biologinen. Jos lääkäri vielä mainitsee hormonit, keskushermoston välittäjäaineet, lääkkeiden sivuvaikutukset tai kertoo lääkinnällisistä mahdollisuuksista hoitaa seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia, niin lähestymistapa on todennäköisesti biologinen. On kuitenkin muistettava, että biologinen taso on vain yksi seksuaalisuuteemme vaikuttava taso, ja puhdas biologinen lähestymistapa on useimmiten riittämätön meitä vaivaavien seksuaalisten ongelmien ratkaisuun. Jos esimerkiksi hakee ratkaisua seksuaaliongelmiin yleislääkäriltä, niin voi helposti pettyä, sillä Viagraa ym. lukuun ottamatta biologisella lääketieteellä on varsin vähän ratkaisuja yleisimpiin seksuaalisuuden ongelmiin.

Lääkärit ovat kuitenkin perinteisesti esiintyneet usein seksuaalisuuden asiantuntijoina joukkotiedotusvälineissä, sillä seksuaalisuus oli pitkään ja on vieläkin kiellettyjen aiheiden listalla lehdistössä ja televisiossa, ja lääkärit ovat muodostaneet ryhmän, jolla on ollut yhteiskunnan hyväksymä oikeus esittää tietoa ja näkemyksiä seksuaalisuudesta esiintyen samalla tieteellisen objektiivisuuden edustajina.

Psykologit ovat esiintyneet seksologeina 1960-luvulta lähtien ja esittäneet runsaastikin erilaista tietoa seksuaalisuudesta. Psykologien esiinmarssi seksiguruina sattui yhteen 1960-luvulla alkaneen seksuaalisen vallankumouksen kanssa, mutta on kuitenkin turha kuvitella, että psykologit ja seksologit olisivat aiheuttaneet muutoksen seksuaalisuuden liberalisoitumisessa yhteiskunnassa. Seksuaalisen vallankumouksen syyt olivat yhteiskunnan muutoksessa, ja seksologisen kirjallisuuden nousu oli seurausta muutoksesta, ei sen syy. Psykologeilla oli se etu puolellaan, että he mm. terapiatyönsä kautta muita paremmin tiesivät, millaista ihmisten seksuaalielämä oikeastaan oli, ja varsinaisesti heidän viestinsä oli kertoa ihmisille, että on turha hävetä asioita, joita kaikki muutkin salaa tekevät. Tietyssä mielessä Internet on vapauttanut psykologit tästä salaisuuksien paljastajan roolista, sillä nykyisin ihmiset kirjoittavat anonyyminä internetin keskustelupalstoille samat salaisuudet, jotka ennen kerrottiin psykologille. Tämä sama salaisen seksuaalisuuden paljastamisen piirre on itse asiassa ominaista myös Freudille. Freudin keskeiset seksuaalisuuteen liittyvät kirjoitukset syntyivät potilaiden psykoanalyysissä kertomista asioista, ei teoreettisista pohdiskeluista. Freudin merkitys länsimaisen ihmisen seksuaalisuudelle 1900-luvulla oli pohjimmiltaan yhteiskunnallista. Kun Freud oli lääkäri ja psykoanalyysin perustaja, niin sen tuomalla legitimiteetillä yhteiskunnassa tuli mahdolliseksi keskustella avoimesti Freudin teorioista, eli ylipäänsä seksuaalisuudesta. Tosin Foucault oli sitä mieltä, että ihmiset puhuivat seksuaalisuudesta erittäin paljon jo ennen Freudia, ja olisivat puhuneet siitä todennäköisesti yhtä paljon myös ilman Freudia.

Seksiguruna psykologi siis kertoo meille perustietoa seksuaalisuudesta, jota ennen salattiin. Varsinainen psykologinen tieto seksuaalisuudesta on kuitenkin vaikeasti omaksuttavaa. Psykologinen tieto on, niin kuin psykoanalyysissä kuvataan, sellaista tietoa, jonka me torjumme omasta tietoisuudestamme. Kognitiiviset psykoterapeutit ovat sitä mieltä, että tätä torjuttua, tiedostamatonta tietoa voidaan siirtää yksilölle jossain määrin tietoisena tietona, psykoedukaationa, ja tällainen ”ammennettu tieto” muuttaisi asiakkaan pelkoja ja estoja. Psykodynaamisesti suuntautuneet terapeutit taas eivät luota kerrottuun tietoon ihmisen muuttajana, vaan näkevät, että ihmisen pitäisi terapiassa oivaltaa terapeutin avulla omat tunne-elämän solmunsa uudella tavalla, ja vain tätä kautta ihmisen ahdistuksessa, masennuksessa ja peloissa tapahtuu muutoksia. Samalla tavoin omassa seksuaalisuudessa tapahtuvat muutokset tulisivat sitä kautta, että omiin seksuaalisuuteen liittyviin tunnekokemuksiin tulisi muutoksia sisäisten oivallusten kautta. Psykologia ei siis lupaa välttämättä helppoja ratkaisuja seksiongelmiin ja seksiin liittyviin pelkoihin ja ahdistuksiin. Ongelmia ei ratkaista valistuksella ja tietoisen tiedon siirtämisellä psykologeilta suurelle yleisölle.

Yhteiskuntatieteilijää on ehkä aluksi vaikea hahmottaa seksiguruna. Mitä seksineuvoja ottaisit vastaan sellaisilta yhteiskuntatieteen klassikoilta, kuin Emile Durkheim, Karl Marx, John Stuart Mill ja Max Weber? Konkreettisimman neuvon ehkä antaisi John Stuart Mill, joka itse sai kimmokkeen yhteiskuntafilosofiaansa siitä, että hänen avioliittoaan paheksuttiin aikanaan jyrkästi sen ajan yhteiskunnan normien mukaan. Siksi hän loikin asiaan liittyvän ”vapauden filosofian” moraaliopin, jonka mukaan yhteiskunta, ja sen enemmistö ei saa kieltää yksilöä tavoittelemasta onnea elämässään omalla tavallaan, vaikka muiden paheksumalla tavalla, jos tämä onnen tavoittelun tapa ei selkeästi ole vahingollinen muille. Tämä periaate ohjaa nykyisin länsimaiden lainsäädäntöä.

Karl Marx oli yhteiskuntatieteilijä, joka painotti taloustiedettä. Hänen pääteoksensa käsittelee taloutta: Pääoma; poliittisen taloustieteen kritiikki. Kommunistisessa manifestissa Marx kirjoitti melko sekavasti porvarillisen perheen katoamisesta ja ”vaimojen yhteisyydestä.” Talouden ja seksin suhde on kuitenkin läheinen nykyaikaisen perhesosiologian tutkimuksen mukaan. Todellisuudessa lähes kaikki seksi yhteiskunnassa tapahtuu perheissä, ja perheiden muodostumiseen taas vaikuttavat taloudelliset tekijät. Raha, rakkaus ja seksi siis kietoutuvat läheisesti yhteen.

Yhteiskunnallisen tason seksiguru ei useimmiten ole yhteiskuntatieteilijä, poikkeuksena ehkä Foucault, joka etenkin seksuaalivähemmistöille on tärkeä guru. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa on oppiaine, käytännöllinen filosofia, joka pohtii kysymystä ”miten elää hyvä elämä”, ja joka periaatteessa antaa moraalis-eettis-yhteiskunnallisen ohjeistuksen myös seksuaalisuuden kysymyksiin. Harvemmin kukaan valitsee seksigurukseen kuitenkaan tällaista valtiotiellistä filosofia. Sen sijaan yhteiskunnallisissa asioissa luotamme yleisiin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin, jotka koemme luotettavina henkilöinä arvioimaan yhteiskunnan tilaa ja ihmisten arvoja ja moraalia yhteiskunnassamme. Yhteiskunnallisen tason seksiguruina pidämme usein poliitikkoja ja uskonnollisia johtajia. Uskonnollisen johtajan voi tietenkin katsoa saaneen näkemyksensä ilmoituksena korkeammalta voimalta, mutta käytännöllisempää on katsoa uskonnollisen johtajan seksuaalisuutta koskevien lausumien ilmaisevan seurakuntalaisten yleistä mielipidettä. Sekä uskonnollisella johtajalla ja poliitikolla on sama ongelma: kannattajien tulee hyväksyä heidän näkemyksensä yhteisistä säännöistä ja yhteisistä arvoista. Näin sekä poliitikon, että uskonnollisen johtajan linjaukset seksuaalisuudesta heijastavat koko yhteisön käsityksiä seksistä.

Sekä poliitikon, että uskonnollisen johtajan merkitys tulee esille esimerkiksi siinä, miten tärkeää homoseksuaalien vapautusliikkeille on ollut saada näiden johtohenkilöiden hyväksyntä omalle elämäntavalleen. Kun johtavat poliitikot ja kirkolliset tahot ovat hyväksyneet homoseksuaalisuuden ja tuominneet homojen syrjinnän, niin samalla tästä on tullut normatiivinen ohje myös tavalliselle kansalaiselle toimia arkielämän tilanteissa. Siksi, jos on voimassa vaikka vain symbolisesti syrjivä laki, joka ei salli avioliittoa homopareille, niin vaikka asialla ei olisi käytännön merkitystä, niin säädöksen symbolinen syrjintäluonne antaa linjauksen kansalaiselle, että myös hän saa tietyissä tilanteissa syrjiä seksuaalivähemmistöjä.

Voi tuntua hieman oudolta ajatukselta, että kyselisimme ohjeita seksielämäämme joltain puolueen puheenjohtajalta tai vaikkapa presidentiltä. Miksi valitsisimme tällaisen henkilön seksiguruksemme? Näin kuitenkin teemme, vaikka ehkä huomaamattomasti. Paremmin luottamuksemme poliitikkojen seksiohjeisiin tulee esille, jos tarkastelemme miten historian eri aikoina ja globaalisesti eri maissa seksuaalisuden sääntöjä laaditaan. Thaimaassa oli joitakin vuosia sitten miespääministeri, jolla oli julkisesti miespuolinen rakastaja, ja kansa hyväksyi tämän. Kuitenkin homoseksuaalisuus on kielletty lailla vielä lähes puolessa maailman maista. Poliittisia kiistoja käydään koko ajan maailmassa abortista, pornografiasta, esiaviollisesta seksistä, seksityön laillistamisesta, nuorten seksivalistuksesta, avioerojen sallimisesta, avioliiton ulkopuolisista suhteista, naisten asemasta, hunnun käytöstä, ym. Seksuaalisuutta koskevat normit ja säännöt vaihtelevat huomattavastikin yhteiskunnasta toiseen. Kuitenkin ihmiset kunkin yhteiskunnan sisällä hyväksyvät pääsääntöisesti oman yhteiskuntansa normit luonnollisina ja oikeina. Ehdoton valtaenemmistö kussakin kulttuurissa hyväksyy yhteiskunnan yhteiset säännöt. Samalla tavoin me suomalaiset pidämme etnosentrisesti oman kulttuurimme seksuaalisuutta parhaimpana mahdollisena. Jokaisessa kulttuurissa ihmiset ovat sisäistäneet kulttuurin niin syvällisesti, että osittain sokeutuvat muun laisille mahdollisuuksille oman seksuaalisuuden toteuttamiseksi. Yksilön kannalta voisi useinkin olla parempi vaihtoehto erään lainen seksuaalinen anarkismi, kieltäytyminen hyväksymästä valtakulttuurin itsestään selviä rajoituksia, ja löytää riippumattomia tapoja tavoitella seksuaalista onnellisuutta.

Onko syy ruumiissa vai mielessä? >>