Seksuaalisuuden kolme tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

Tammikuu 02, 2010

Tyhmät modulit 2.

Käyttäytymistä ohjaavat kiinteästi hermoradoitetut hermoverkot ovat suhteellisen yksinkertaisia verrattuna niihin hermoverkkoihin, jotka muovautuvat oppimisen ja kokemuksen mukaan. Geenien määrä ei mahdollista monimutkaisia geneettisesti määräytyneitä rakenteita. Eläimillä suuri osa niiden käyttäytymisestä perustuu geneettisesti periytyviin kiinteisiin liikekaavoihin, ja tämä on mahdollista, koska kiinteät liikekaavat voidaan muodostaa yksikertaisesti toimiviksi.

Jotta joku käyttäytyminen voisi kiinnittyä geneettisesti, niin sen täytyy toistua eläimen elämässä samanlaisena tapahtumana yhä uudelleen ja uudelleen, sukupolvesta toiseen, tuhansien sukupolvien ajan. Kyseessä on siis aina vakioinen tapahtuma ja vakioinen käyttäytyminen. Vakioisen tapahtuman ollessa kyseessä voidaan rakenne pitää hyvin yksikertaisena, jos keskitytään vain muutamaan ratkaisevaan piirteeseen - usein vain yhteen piirteeseen. Esimerkiksi punkkeihin kuuluva puutiainen elää siten, että paritellut naaras voi munia vasta sitten, kun se on ensin saanut imeä munimisen ravinnoksi nisäkkään verta. Naaras voi odotella veriannostaan jopa kuukausia. Tänä aikana monet erilaiset ärsykkeet pommittavat sen aistimia. Lämpötila ja kosteus vaihtelevat, tuulessa huojuva kasvi voi sitä koskettaa, ja ilmavirrat tuovat erilaisia hajuainemolekyylejä sen ulottuville. Mutta puutiaisnaaras odottaa vain yhtä viestiä. Kun jokin nisäkäs kuten myyrä, jänis tai ihminen kulkee läheltä ohi, puutiainen aistii nisäkkään ihosta erittyvän voihapon hajun. Se ponnahduttaa itsensä lyhyeen ilmalentoon ja tarttuu siihen, mihin törmää. Kun monet puutiaiset näin heinikossa ponnahtelevat, muutama tavoittaa nisäkkään ja pääsee verenimentään. Puutiaisen ei tarvitse ”haistaa” kuin yksi molekyyli, voihappo, ja se aiheuttaa ponnahduksen, ja näin geneettisesti periytynyt käyttäytyminen pysyy mekanismiltaan erittäin yksinkertaisena.

Myös muilla eläimillä kiinteät liikekaavat toimivat samanlaisella minimointiperiaatteella. Kun eräät sammakot pyydystävät kärpäsiä, niin ne luonnossa saavat saaliikseen lentäviä, liikkuvia kärpäsiä. Kuitenkin ne voivat laboratorion häkissä menehtyä nälkään, jos tällaiselle sammakolle tarjotut kärpäset roikkuvat liikkumattomina langoissa. Samoin eräät käärmeet voivat kärsiä terraariossaan nälkää, jos niille tarjotut hiiret eivät ole lämpimiä, mutta voivat yrittää niellä terraariossa olevan lämpimän sähkölampun, sillä ne luonnossa tunnistavat saaliinsa sen lämpösäteilyn perusteella. Erällä linnuilla taas kivipöydän kiilto laukaisee sen puhdistautumiskäyttäytymisen ja se alkaa peseytyä kiiltävällä pöydällä aivan kuin se olisi vesilammikko.

Tinbergen kuvasi miten kardinaalilintu ruokki useita viikkoja pikkukaloja ilmeisesti sen jälkeen, kun se oma pesä oli tuhoutunut. Kalan avoin suu toimi linnun ruokkimiseen liittyvän kiinteän liikekaavan avainärsykkeenä.

Luonnossa on monenlaisia kuvioita, joiden tarkoitus on toimia avainärsykkeinä eläinten kiinteille liikekaavoille. Tällaisille kuvioille on tyypillistä, että ne ovat yksinkertaisia ja selkeitä. Kukat ovat selkeitä väritykseltään ja muodoltaan, jotta ne voisivat helposti laukaista mettä keräävien hyönteisten kiinteät liikekaavat. Ympäristöstä poikkeava väritys on myös tärkeää. Jos kukalla on väritys, jota ei muuten esiinny sen ympäristössä luonnossa, niin hyönteinen ei tarvitse periaatteessa muuta kuin juuri tähän väriin erikoistuneen yksinkertaisen hermoverkon ohjaamaan hyönteinen löytämään tämän kukan.

Klassisen etologian tutkimuksissa tämä laukaisevien ärsykkeiden yksikertaisuus on yleinen sääntö. Kun laukaisevia ärsykkeitä tutkitaan, niin tähän on perinteisessä etologiassa kehitetty oma menetelmänsä, jossa ärsykkeinä testataan yksinkertaistettuja attrappeja (dummy stimule) . Kun tutkitaan, miten esimerkiksi kanalinnut reagoivat haukkaan, ei tarvita oikeaa haukkaa lentämään niiden yläpuolella, vaan riittää, kun pahvista tai vanerista leikattua haukan siluettia vedetään lankaa pitkin kanalintujen yli. Tällainen atrappi aiheuttaa kanojen pelästymisen ja hakeutumisen suojaan, jos sitä vedetään oikein päin kanojen yli, mutta pyrstö edellä vedettäessä ei pelkoreaktiota synny.

Yksinkertaistettujen attrappien käytöstä avainärsykkeinä on syntynyt ns. ”atrappi-sääntö”, jonka avulla voidaan päätellä, onko kyseessä synnynnäinen kiinteä liikekaava, vai ei. Jos yksinkertainen atrappi aiheuttaa halutun reaktion eläimessä, voidaan päätellä kyseessä olevan kiinteä liikekaava. Toisin päin ”attrappi-sääntöä” ei voida soveltaa, eli ei voida päätellä, että kyseessä ei ole kiinteä liikekaava, jos atrappi ei laukaise käyttäytymistä, sillä myös kiinteisiin liikekaavoihin voi liittyä oppimista. Esimerkiksi poikaset oppivat reagoimaan vain oman emonsa piirteisiin, eikä kaikkien lajinsa edustajien piirteisiin.

Yksi esimerkki yksinkertaistettujen attrappien käytöstä ovat ne testit, joilla on pyritty osoittamaan synnynnäisten kiinteiden liikekaavojen esiintyminen myös ihmislapsilla. Kun lapsille näytetään yksinkertaistettuja attrappeja, niin on havaittu kahden silmän olevan avainärsyke, jolle pienet lapset reagoivat. Kaksi silmää on eläinkunnassa hyvin yleinen avainärsyke moniin reaktioihin liittyen mm. siihen, että saalistavilla eläimillä kaksi silmää ovat kasvoissa rinnakkain paremman stereonäön vuoksi.

Yksi evoluutiopsykologian selkeimmistä tuloksista on väittämä, jonka mukaan naisen lantio-vyötärösuhde on keskeinen seksuaalisen haluttavuuden signaali miehille. Tätä lantio-vyötärösuhdetta voitaisiin tutkia samanlaisella yksinkertaistetulla attrappi-tyyppisellä asetelmalla, kuin mitä eläinten käyttäytymistä tutkittaessa käytetään. Jos naisen lantio-vyötärösuhde on biologisesti koodattu samanlaiseksi avainärsykkeeksi, kuin mitä eläinten käyttäytymisessä on kuvattu, niin miesten voisivat tehdä eron naisen vartalon arvioinnissa pelkän siluetin perusteella. Erilaisilla vartalon siluettikuvilla saadaankin melko hyvin tietoa siitä, minkälaisia vartaloita miehet tai naiset arvostavat.

Seuraava: supernormaali ärsyke