Kiinteät liikekaavat 2
Kun eläin kohtaa jonkin toiminnan ensimmäistä kertaa, ja tilanteessa on tärkeä toimia oikein, niin tilanteeseen sopii paremmin kiinteä liikekaava, kuin opittu käyttäytyminen. Esimerkiksi syntymän jälkeen kissanpoikasen elämä täyttyy nukkumisesta ja valveillaolosta, ja valveilla ollessa sen käyttäytyminen noudattaa seuraavaa kaavaa. Se liikkuu ensin eteenpäin, kunnes törmää esteeseen. Jos este on karvainen, se alkaa liikkua esteen mukaisesti tehden kuonollaan pyyhkäiseviä liikkeitä pinnalla. Jos pinnalla on karvaton kohta, se pysähtyy sen kohdalle ja alkaa huulillaan imeä sitä maitoa saadakseen.
Vastakuoriutuneilla kananpojilla taas vastaava käyttäytyminen perustuu osaltaan oppimiseen. Vastakuoriutunut kananpoika alkaa vaistomaisesti nokkia maassa olevia kontrastiltaan erottuvia pisteitä, mutta se oppii vasta yrityksen ja erehdyksen myötä erottamaan syötävät kohteet ei-syötävistä.
Jos ajatellaan ihmistä, niin vaikka ihmisellä geneettisesti kiinnittyneiden käyttäytymistaipumusten osuus olisi vähentynyt verrattuna muihin eläimiin, niin pienellä lapsella olisi oletettavasti synnynnäisiä käyttäytymisvalmiuksia, joista kehitys lähtisi sitten etenemään.
Joitakin kohteita ei kannata oppia välttämään, sillä oppimisen kautta käyttäytymisen kehittyminen olisi jo myöhäistä. Hyvin useilla linnuilla, ja muillakin pienemmillä eläimillä, on synnynnäinen pelkoreaktio saalistavia haukkoja ja kotkia kohtaan. Näitä pelkoreaktioita etologit ovat tutkineet käyttämällä keinotekoista petolinnun siluettimallia, atrappia, jota he ovat liikuttaneet langassa tutkittavien eläinten yli. He ovat mm. havainneet, että haukan siluettia tulee liikuttaa juuri oikean suuntaisesti, pääpuoli edellä, että se laukaisee synnynnäisen pelkoreaktion. Joillakin lajeilla on synnynnäisesti koodatut varoitushuudot. Petolinnusta varoittava varoitushuuto on eräällä lajilla toisenlainen, kuin maapedosta varoittava huuto, sillä näitä kahta varaa vastaan paetaan eri tavoin.
Käärmeet ja skorpionit ovat usein myös tappavia kohteita, joten niihin kohdistuvan pelon hankkiminen oppimisen kautta on liian hidasta. Käärme ja hämähäkkipelkoa (skorpionipelkoa) onkin psykologiassa tutkittu ihmisten pelkoina, joille ilmeisesti on geneettinen altistus. Hämähäkkipelko on yleisin fobia ja käärmepelko toiseksi yleisin fobia.
Saalistajilta suojautuminen
Eläinten kiinteät käyttäytymiskaavat tulevat esille myös tilanteissa, joissa eläin on joutumassa petoeläimen saaliiksi tai petoeläin on lähestymässä eläimen pesää, jossa on poikasia. Maassa pesivät linnut pyrkivät harhauttamaan pesää lähestyvää saalistajaa, esimerkiksi kettu eri tavoin. Jos saalistaja havaitaan kaukaa, lintu siirtyy kauas pesästä, jolloin saalistaja erehtyy pesän sijaintipaikasta. Kun saalistaja lähestyy pesää, lokit aloittavat hyökkäykset saalistajaa kohtaan. Näiden hyökkäysten tarkoituksena ei niinkään ole vahingoittaa saalistajaa, kuin häiritä sitä pois pesän suunnasta. Eräillä levinneisyydeltään pohjoisilla lintulajeilla harhautukseen kuuluu "myyräkäynti". Harhauttaessaan ne painautuvat matalaksi ja kasvillisuuden seassa eteenpäin vaivalloisesti lyllertäessään ne muistuttavat myyrää tai sopulia, monen nisäkäspedon erityisesti haluamaa helppoa saalista. Osalla maassa pesivistä linnuista on tapana suojella pesäänsä lähestyvältä pedolta, esimerkiksi ketulta, teeskentelemällä loukkaantunutta. Lintu alkaa laahata toista siipeään sen näköisenä, kuin se olisi loukannut siipensä ja olisi näin ollen lentokyvytön. Saalistava petoeläin tulkitsee loukkaantuneen linnun olevan helppo saalis, ja lähtee seuraamaan lintua, joka liikkuu poispäin pesästään. Kun saalistaja on houkuteltu tarpeeksi kauas pesästään, niin lintu lähteekin sujuvasti lentämään ja jättää saalistajan taakseen. Tämän pesän suojelukeinon tehoa lisää huomattavasti se, että myös saalistajan käyttäytyminen, loukkaantuneen saaliseläimen seuraaminen perustuu saalistajan omaan kiinteään käyttäytymiskaavaan, eli saalistajalla on tietty peritty pakote yrittää saalistaa loukkaantuneita saaliseläimiä.
Toinen saaliseläimillä esiintyvä puolustautumisen kiinteä liikekaava on ”kuollutta teeskenteleminen”. Petoeläin usein lopettaa saalistuskäyttäytymisen siinä vaiheessa, kun uhri, esimerkiksi hamsteri on liikkumaton eli useimmiten kuollut. Petoeläin alkaa etsiä lähellä mahdollisesti olevia hamsterilauman muita jäseniä, ja jättää uhrin maahan. Kun hamsterilla on kiinteä käyttäytymiskaava, jossa se saaliiksi joutuessaan tietyssä vaiheessa muuttuu täysin liikkumattomaksi ja sulkee silmänsä, niin se saa joskus toisen mahdollisuuden paeta saalistajaa. Kuollutta teeskennellessään sen täytyy välillä avata silmänsä, ja tarkastaa, onko saalistaja vielä vieressä ja voiko kuolleen teeskentelyn jo lopettaa ja paeta. Avainärsyke teeskentelyn jatkamiselle on kahden silmän näkeminen. Jos saalistajan silmät ovat näkyvissä, täydellinen liikkumattomuus jatkuu. Myös ihminen voi aikaansaada eri eläimillä, kuten marsuilla tällaisen kuolleeksi tekeytymisen käyttäytymiskaavan retuuttamalla ensin hieman eläintä ja kääntämällä sen sitten kädessä selälleen. Psykologian historian alkutaipaleella tällainen tulkittiin eläinhypnoosiksi, ja sitä pidettiin ihmisen hypnoosiin rinnakkaisilmiönä, kun etologiaa ja kiinteiden käyttäytymiskaavojen käsitettä ei vielä tunnettu.
Pelkoreaktiot eläimillä eivät aina ole niin hienostuneita rakenteita, kuin uskoisi. Kyse on usein melko karkeista reaktioista, josta kielii se, että useat eläinlajit voivat kuolla pelkoreaktion seurauksena. Esimerkiksi emostaan eroon joutunut kanalinnun poikanen voi kuolla eroahdistukseensa. Myös sellainenkin eläin kuin hirvi on herkkä kuolemaan pelkoreaktioihin, ja mm. siksi sitä ei otettu ratsuksi käyttöön aikanaan Ruotsissa, kun hirveä kokeiltiin postilaitoksen ratsuna. Terveen ihmisen kuoleminen tunnereaktion seurauksena on äärimmäisen harvinainen tapahtuma, vaikkakin tällaisia tapauksia on lääketieteellisessä kirjallisuudessa raportoitu.
|