Seksuaalisuuden kolme tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

December 6, 2009

Leimautuminen

Kun eläin syntyy, niin osa eläimistä tietää synnynnäisesti mihin lajiin se kuuluu. Toisten eläinten täytyy oppia oma lajinsa. Leimautuminen on tapahtuma, jossa poikanen hyvin nopeasti kohta syntymän tai kuoriutumisen jälkeen oppii tunnistamaan oman lajinsa näkemällä oman emonsa ja isänsä läheisyydessään. Normaalisti harmaalokin poikanen näkee ensimmäisenä elävänä olentona oman emonsa ja leimautuu tähän. Lähinnä tapauksessa, jossa etologi ottaa kuoriutumattoman munan, ja siirtää sen toisen lajin pesään, se voi leimautua väärään eläinlajiin. Väärään lajiin leimautunut lintu yrittää myös aikuisena paritella tämän väärän lajin edustajan kanssa. Tätä on käytetty hyväksi, kun on tehty risteytyskokeita lähilajin lintujen välillä. On vain tarvinnut siirtää munat toisen lajin pesään, ja kuoriutunut poikanen on leimautunut tähän väärään lajiin, ja sukukypsäksi tultuaan sitten paritellut tämän väärän lajin edustajien kanssa.

Kuva: Hanhenpoikaset leimautuivat Lorenziin

Vastakuoriutunut sinisorsan poikanen muodostaa ensimmäisen leimautumissidoksensa omaan emoonsa. Poikasen sisäisen mallin mukaan emoehdokkaan ominaisuuksista täytyisi löytyä ainakin seuraavat piirteet: sen tulee äännellä määrätyllä tavalla, sen koko ei saa juurikaan ylittää todellista sinisorsanaaraan kokoa ja mikäli mahdollista, sen tulee liikkua. Tätä tarkempia tietoja emokohteesta poikasella ei ole maailmaan tullessaan. Luonnossa nämä ehdot toteutuvat aina poikueen omassa emossa, ja leimautuminen tapahtuu jo ensimmäisen elinvuorokauden kuluessa.

Emoon tai isään leimautumista kutsutaan sosiaaliseksi leimautumiseksi. Leimautumista voi tapahtua myös habitaatin, eli pesimäpaikan suhteen ja ilmeisesti myös ravinnon makumieltymysten suhteen. Käytännön kannalta makumielteiden leimautuminen ihmisellä merkitsisi sitä, että lapsena syödyt ruuat määräisivät ihmisen makumieltymyksiä koko loppuelämän ajaksi ja että näitä makumieltymyksiä olisi aikuisempana enää vaikea muuttaa. Nämä makumieltymyksen leimautumisoletukset ovat kuitenkin vasta tutkimusten alla.

Leimautumisen suhde tavalliseen oppimiseen tuotti ennen vaikeuksia tutkijoille, sillä leimautuminen näytti sijoittuvan synnynnäisen kiinteän käyttäytymistaipumuksen ja oppimisen puoliväliin. Nykyisin ymmärretään, että oppimista on useita eri muotoja, ja myös muita ”herkkyyskausia” tiettyjen asioiden oppimiseen on löydetty.

Miksi toisten lajien täytyy oppia mihin lajiin ne kuuluvat, kun toiset lajit tietävät sen synnynnäisesti? Kysymykseen on useimmiten vastattu olettamalla leimautumisen tapahtuvan tilanteessa, jossa lajin ulkonäkö on niin tuntomerkitön ja vaihteleva, että geneettinen tunnistus ei kykenisi kehittymään riittävän tarkaksi. Tätä näkökantaa tukee se. että lajeilla, joiden naaraat ovat suojavärisiä mutta koiraat kirkasvärisiä ja selkeäkuvioisia. naaraat tuntevat koiraat synnynnäisesti, kun taas koiraiden on leimauduttava naaraaseen poikasena.

Batesonin hypoteesin mukaan lajikumppaniin leimautuminen eräillä linnuilla on kuitenkin huomattavasti tarkempaa, kuin on otaksuttu. Hypoteesi olettaakin näissä tapauksissa leimautumisella olevan täysin eri merkitys kuin yleisesti on uskottu. Japaninviiriäisen poikaset leimautuvat kuoriutumisen jälkeen emoonsa. Leimautumisvaiheessa ne kykenevät panemaan merkille emon höyhenpuvun kuvioinnin ja värityksen pieniä yksityiskohtia. Värikuvioilla on taipumus periytyä, ja on todennäköistä, että lähisukulaiset muistuttavat perintötekijöiltään toisiaan enemmän kuin muita populaation jäseniä. Batesonin mukaan sukupuolikypsät viiriäiset kykenevät tunnistamaan emoaan muistuttavat yksilöt ja välttävät parittelemista niiden kanssa. Leimautuminen toimisi siis sisäsiitosta ehkäisevänä mekanismina. Pikkujoutsenella parit muistuttavat toisiaan nokan ja naaman kuvioinnin suhteen keskimäärin vähemmän kuin muita populaation yksilöitä. Tämän Bateson tulkitsee johtuvaksi poikasvaiheen leimautumisesta ja valikoivasta pariutumisesta. Puoliso valitaan eniten emoista eroavien joukosta.

Leimautuminen on innoittanut monia ihmisen seksuaalisuuden teoreetikoita selittämään joitain seksuaalisuuteen liittyviä ilmiöitä oletetun leimautumisen avulla. Kuten fetisismin syntyä fetissin kohteeseen leimautumisena nuoruudessa. Nämä teoriat ovat kuitenkin lähinnä spekulaatioita ja ei ole näyttöä siitä, että ensimmäiset seksikokemukset olisivat mitenkään ratkaisevia ihmisen myöhemmän seksuaalielämän kannalta.

Seuraava: kiinteät liikekaavat ja oppiminen