Seksuaalisuuden kolme tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

November 15, 2009

Essentialismi

Ihmisen käyttäytyminen määräytyy osin biologisista tekijöistä ja osin yhteiskunnallisen tason tekijöistä. Miten sitten yhteiskuntatieteet ottavat biologisen tason huomioon ihmisen käyttäytymisen selittämisessä?

Kuten aiemmin mainittiin, on virheellistä redusoida yhteiskunnallisen tason ilmiöitä biologiseen tasoon. Yhteiskuntatieteilijät ovatkin tehneet hyvin usein sen tietoisen ratkaisun, että ovat teorianmuodostuksessaan jättäneet kokonaan pois biologisen tason vaikutuksen. Periaate on ollut, että sosiaalinen selittää sosiaalista, eli yhteiskunnan tason ilmiöt muodostavat tavallaan suljetun systeemin, jonka ulkopuolisia vaikutuksia ei tarvitse ottaa ilmiöitä selitettäessä huomioon. Tällaista lähestymistapaa sosiaalisen selittämiseksi sosiaalisella. Seksuaalisuuden selittäjänä tämä lähinnä merkitsisi sitä, että historian kuluessa meille on kertynyt käsityksiä siitä, millaista seksin pitäisi olla ja näin seksuaalisuutemme määräytyy sen mukaisesti, mitä käsityksiä ihmisillä seksuaalisuudesta on. Tällaiset käsitykset, jotka ohjaavat käyttäymistä, ovat sosiaalisia konstruktioita.

Sosiaalisen konstruktion vastakohtana on tavallaan essentialismi, jolla tarkoitetaan sitä, että ihmisillä on olemassa erityinen ihmisluonto, joka tulee esille yhteiskuntien eroavaisuuksista huolimatta. On helppo nähdä, että ihmisluonnon ajatus ankkuroituu ajatukseen ihmiselle lajityypillisistä biologisista käyttäytymistaipumuksista. Käsite essentialismi on alun perin filosofinen käsite, mutta kun seksuaalisuudesta on kyse, niin sillä tarkoitetaan juuri kysymystä biologian vaikutuksesta seksuaalisuuden ilmenemiseen.

Jos ajatellaan sosiaalista konstruktionismia äärimmilleen vietynä, niin se selittäisi heteroseksuaalisuuden valta-aseman johtuvan sosiaalisesta konstruktiosta. Heteroseksuaalisuus ei siis johtuisi ihmisen biologisesta taipumuksesta heteroseksiin. Tällainen väite tuntuu rohkealta, mutta sosiaalinen konstruktionisti voi esittää tukena näkemykselleen sen, että löytyy yhteiskunta, sambiat-heimo Uudessa-Guineassa, jonka koko miespuolinen väestö harjoittaa homoseksuaalista suuseksiä nuoruudessaan. Tosin nuoruusiän ohitettuaan tämäkin heimo siirtyy lähes yksinomaan heteroseksiin. Eräs äärimmäinen väite on myös se, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, ja että sukupuolia ei välttämättä ole kaksi, vaan ne muodostavat jatkumon äärimmäisestä miehestä äärimmäiseen naiseen.

Vaikka sosiaalisen konstruktion teoriaa ei kannattane viedä äärimmilleen, niin biologisen erottaminen yhteiskunnallisesta tasosta on paljolti perusteltua ja tutkimuksen kannalta hyödyllistä. Seksuaalisuuden ilmentymien kannalta yhteiskunnat vaihtelevat huomattavasti toisistaan ja se, mitä me itse omassa kulttuurissamme etnosentrisesti pidämme oikeana ja luonnollisena voi olla toisessa kulttuurissa luonnotonta. Jos ajatellaan esimerkiksi rakkautta sosiaalisena konstruktiona, niin muissa kulttuureissa rakkaus syntyy usein vain järjestettyjen avioliittojen kautta, ja tutkimukset näyttävät jopa, että järjestetyt avioliitot ovat jonkin verran länsimaisia rakkausavioliittoja onnellisempia. Seksuaalisen rakkauden käsitteeseen kuuluu kulttuurissamme myös se, että se kohdistuu vain yhteen ihmiseen kerrallaan, mutta moniavioisuus on erittäin yleinen ilmiö maailman eri kulttuureissa. Lapsuus ja aikuisuus ovat myös sosiaalisia konstruktioita, mikä ilmenee siinä, että avioitumisen ja seksuaalielämän aloittamisen ikärajat ovat vaihdelleet ja vaihtelevat vielä nykypäivänäkin eri yhteiskunnissa.

Sosiaalisen konstruktion teoriaan selittää, että seksuaalisuus yhteiskunnassa muotoutuu niiden käsitysten, luokittelujen, kielen ym. perusteella, joka kussakin yhteiskunnassa vallitsee. Yksilö ei sosiaalisen konstruktion teorian mukaan itse voi alkaa luoda omia konstruktioitaan, vaan sosiaalinen konstruktio on yhteisön jäsenten yhteinen käsitys siitä, miten asioiden kuuluu olla ja mennä. Kuitenkin kun maailma maapalloistuu, ja eri kulttuurit ovat läheisissä vuorovaikutuksissa keskenään, niin tietyssä kulttuurissa elävällä ihmisellä herää entistä helpommin anarkistisia ajatuksia oman kulttuurinsa sisäistettyjä uskomuksia vastaan. Jos yksilö esimerkiksi elää homoseksuaalisuuden voimakkaasti tuomitsevassa kulttuurissa, ja hän kuitenkin näkee, että toisissa maissa homoseksuaalisuus on sallittua, niin oman kulttuurin sosiaaliset konstruktiot menettävät uskottavuuttaan. Tällainen seksuaalianarkistinen yksilö voi sitten hakeutua yhteiskunnassaan samanhenkiseen kapinalliseen alakulttuuriin, joka pystyy jossain määrin vapautumaan valtakulttuurin ajattelutavasta.

Yksi tiedemaalimaa ja yhteiskuntatieteilijöitä herättänyt tapaus oli sosiobiologian synty. Vuonna Edward O. Wilson julkaisi kirjansa ”Sociobiology: the new synthesis”. Tässä kirjassa oli ensin kuvattu 470 sivua eri eläinten sosiaalista käyttäytymistä hyönteisistä ja kaloista kädellisiin, ja viimeinen luku, noin 30 sivua oli otsikoitu: Ihmislaji: Sosiobiologiasta sosiologiaan. Nämä kolmekymmentä sivua kuitenkin aiheuttivat myrskyn ja kiivaan väittelyn tiedemaailmassa.

Seksitutkimus on tieteen marginaalissa >>