Seksuaalisuuden kolme tasoa: biologinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen taso

November 15, 2009

Seksuaalikäyttäytyminen biologia tutkimuskohteena

Korostan sitä, että kun ihminen käyttäytyy, niin käyttäytymisen subjektina on aina kokonainen, kehollinen ihminen. Käyttäytyjä, subjekti, ei ole ihmisen tietoisuus, tai ”minä”, vaan koko ihmisorganismi. Kaiken käyttäytymisen lähtökohtana on ruumiillinen ihminen senhetkisine ruumiillisine tiloineen. Elimistön hetkellinen tila, nestevajaus, nälkä, väsymys, kipu, sairaudet, elimistössä vaikuttavat päihteet ja huumeet, hormonien tasot, ym. ovat samalla tavoin lähtökohtia käyttäytymiselle, kuin ihmisen psykologinen tila, hänen suunnitelmansa tai yksilön hetkellinen tila yhteiskunnallisten rakenteiden verkossa. Tämä ihmisen toimiminen ruumiillisena, psykologisena ja yhteiskunnallisena kokonaisuutena kunakin hetkenä korostuu etenkin seksuaalisessa käyttäytymisessä, joka on luonteeltaan hyvin ruumiillista.

Toinen puoli biologian merkityksestä ihmisen käyttäytymiselle ovat biologiset, geeneihin kiinnittyneet käyttäytymistaipumukset. Biologian teoreettisen rungon muodostaa evoluutioteoria ja siihen kiinteästi liittyvä geenien toiminta. Koska eläinten käyttäytyminen ja ihmisten käyttäytyminen perustuu osittain geneettisesti koodattuihin käyttäytymistaipumuksiin, niin käyttäytyminen tutkiminen on tältä osin myös biologian tutkimuksen kohteena, ei ainoastaan psykologian tutkimuskohteena. Ennen näitä geneettisesti koodattuja käyttäytymistaipumuksia nimitettiin vaistoiksi, nykyisin termin vaisto käytöstä on enimmäkseen luovuttu, ja käytetään ilmaisua lajityypillinen käyttäytyminen. Lajityypillinen käyttäytyminen perustuu geneettisesti perityviin erillisiin käyttäytymisohjelmiin, joita biologiassa kutsutaan kiinteiksi liikekaavoiksi, ja kiinteiden liikekaavojen ohella eläimillä on lajityypillistä oppimista.

Kun eläinten käyttäytymistä on tutkittu luonnonolosuhteissa, niin on tultu siihen tulokseen, että eläinten käyttäytyminen perustuu lähes kokonaan kiinteisiin liikekaavoihin, eli geneettisesti kiinnittyneisiin käyttäytymistaipumuksiin. Nämä muodostavat käyttäytymisen rungon, jota oppiminen ja orientaatiotoiminta täydentävät. Jos tutkija haluaa selvittää eläinten seksuaalista käyttäytymistä, niin hän selvittää eläimen seksuaalikäyttäytymiseen liittyvät kiinteät liikekaavat ja seksuaalivalintaan liittyvät geneettisesti kiinnittyneet valintaperusteet, ja eläimen seksuaalinen käyttäytyminen on näin selitetty.

Jos eläinten käyttäytyminen selittyy pääosin geneettisesti kiinnittyneillä käyttäytymismalleilla, niin mikä olisi näiden geneettisesti ohjelmoitujen käyttäytymistaipumusten osuus ihmisen seksuaalisuudessa?

Tästä voidaan ottaa esimerkiksi naisten rinnat. Biologisesti ajatellen naisten rinnat voisivat olla miehille seksuaalinen avainärsyke, ja miesten sisäisesti kokema rintojen viehättävyys ja kiihottavuus voisi olla biologisesti perityn vaistotoiminnon ilmaus. Tähän viittaa yleensä jo se, että naisilla on selkeät rasvakudoksen täyttämät rinnat – rasvakudoksen voisi ajatella olevan tarpeen imetyksessä, mutta imetyksen kannalta rasvakudoksella ei ole merkitystä. Rinnat sopisivat hyvin samaan biologiseen seksuaalisten avainärsykkeiden joukkoon, kuin naaraslintujen koiraista poikkeava väritys tai riikinkukon pyrstösulat. Biologisen avainärsykkeen pitäisi kuitenkin vaikuttaa suunnilleen samalla tavoin kaikkiin maapallolla eläviin ihmislajin edustajiin. Mutta osassa maailman kulttuureja, esimerkiksi Afrikassa, eivät miehet kiinnitä mitään seksuaalista mielenkiintoa naisen rintoihin – takapuoleen sitäkin enemmän. Kun Yhdysvalloissa naiset jonottavat kauneuskirurgisiin leikkauksiin suurentaakseen rintojaan, niin Brasiliassa suunta on päinvastainen, rintoja melkein yksinomaan pienennetään leikkauksilla. Psykologisella tasolla tiedämme taas, että osalle miehistä rinnat ovat erittäin merkitykselliset, voidaan puhua suoraan rintafetisismistä. Rinnoista on tullut pakonomaisen kiinnostuksen kohde, eikä seksi onnistu miehelle, ilman sopivia rintoja ja rintoihin keskittymistä rakastelun aikana. Mutta asian tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että fetisismit eivät rajoitu vain rintoihin tai muihin ruumiinosiin, vaan voivat kohdistua lähes mihin tahansa esineeseen. Erilaisia fetisitisiä kohteita on lukematon määrä, yleisin niistä kohdistuu saappaisiin ja kenkiin. On kuitenkin kuvattu myös traktoreihin kohdistuvaa seksuaalisista fetisismiä. Tällainen seksuaalisuuden kohdistuminen elottomiin, ei biologisiin esineisiin, viittaa siihen, että ihmisen seksuaalisuus voisi olla hyvin suurelta osin opittua, ja että oppimisen kautta seksuaalisuus voi kanavoitua lähes rajattomaan määrään erilaisia kohteita. Ja ihmisen oppimista ja oppimiskokemuksia taas säätelee kulttuuri, joten eri kulttuurit, yhteiskunnat voivat ohjata seksuaalisuutta omaan suuntansa. Mikä on ihmisen oppimisen osuus seksuaalisuuden muodostumisessa, ja mikä on biologisesti perittyjen tekijöiden osuus seksuaalisuutemme muodostumisessa. Tämä on kysymys, johon ei tällä hetkellä ole tyhjentävää vastausta.

Tällä hetkellä yhteiskunnassamme vaikuttaa seksuaalisuuteen liittyviin käsityksiin trendinä evoluutiopsykologinen ajattelu. Internetin keskustelupalstoilla käytetään yleisesti biologiasta ja evoluutiopsykologiasta lähtöisin olevia termejä, kuten alfa-uros, miesten biologinen taipumus tilapäisiin seksisuhteisiin, naisten erilainen pariutumisstrategia, ym. Evoluutiopsykologian suosio lienee enemmän kulttuurinen ilmiö, kuin tieteen kehityksestä johtuva, sillä varsinaisia kovia tutkimustuloksia evoluutiopsykologialla on esittää vain vähäinen määrä.

Koska kysymys biologisen perimän vaikutuksesta seksuaaliseen käyttäytymiseen on niin keskeinen, niin seuraavaksi olen ottanut tarkastelun kohteeksi sen, mitä tarkkaan ottaen tiedämme tai voimme tietää biologisen tason vaikutuksesta seksuaaliseen käyttäytymiseemme. On suoraan todettava, että tällä hetkellä ei yksinkertaisesti ole selkeää tietoa siitä, millä tavoin seksuaalisuuttamme määräävät biologiset, lajityypilliset, geneettisesti koodatut taipumukset. Tiedämme, että eläimillä lajityypillisillä käyttäytymistaipumuksilla on keskeinen rooli niiden seksuaalisen käyttäytymisen määräytymisessä. Mutta eläimillä lajityypillisillä vaistotoiminnoilla on keskeinen rooli kaikessa niiden käyttäytymisessä. Ihmisellä sen sijaan toiminta perustuu vahvasti ajattelun ohjaamaan tahdonalaiseen toiminnan suunnitteluun ja oppimisen hyödyntämiseen. Onko oppimisen ja orientaatiotoiminnan merkitys samanlainen myös seksuaalisen käyttäytymisen alueella, on epäselvä kysymys.

Näihin kysymyksiin haetaan näkökulmaa tarkastelemalla sitä tietoa, jota on saatu 1. Klassisen etologian tutkimusperinteessä, 2. Eläinten parinvalintaa koskevissa tutkimuksissa, 3. Sosiobiologisissa ja evoluutiopsykologisissa tutkimuksissa ja 4. Uudemmassa vertailevan psykologian ja neurotieteen tutkimuksessa. Käyttäytymisgenetiikka on jätetty tästä katsauksesta pois.

Onko luonnollinen seksi parempaa?