Biologisoiva analogiavirhe ja massiivinen analogiavirhe
Verrattaessa ihmisen toimintaa eläinten käyttäytymiseen, tehdään hyvin usein biologisoivia virheitä käyttäytymisen syistä. Vaikka ihmisen käyttäytyminen on analogista eläimen käyttäytymisen kanssa, niin se ei merkitse sitä, että ihmisen käyttäytyminen biologista syiltään. Tällainen analoginen tilanne syntyy silloin, kun eläimen tilanteen ehdot ovat samantapaisia ihmisen toiminnan ehtojen kanssa.
Yleinen esimerkki tästä on aggressiivinen toiminta. Eläin käyttää suoraviivaista aggressiivista käyttäytymistä tilanteissa, joissa sen täytyy jostain syystä vaikuttaa toisen eläimen käyttäytymiseen. Jos eläin haluaa ajaa pois toisen eläimen ravinnon äärestä, päästäkseen itse syömään ravinnon, niin eläimellä ei ole muuta keinoa, kuin pelotella toinen eläin pakenemaan aiheuttamalla sille kipua, tai uhkaamalla kivun aiheuttamisella. Fyysinen aggressio on eläimelle tällaisessa tilanteessa välttämättömyys, koska sillä ei ole yksinkertaisesti mitään muuta keinoa vaikuttaa toisen eläimen käyttäytymiseen. Kipu on hyvä pakote.
Ihmisillä on lukuisia muita keinoja saada toiset ihmiset tekemään mitä itse haluaa, ja ihminen voi elää käytännössä koko elämänsä käyttämättä koskaan fyysistä aggressiota toista ihmistä kohtaan. Mutta on tilanteita, joissa ihmisen ainoa keino pakottaa toinen ihminen käyttäytymään haluamallaan tavalla on fyysinen uhkaaminen, kivulla, vammauttamisella tai jopa kuolemalla uhkaaminen. Yhteiskunnallis-taloudellinen esimerkki tällaisesta tilanteesta oli Venäjä joitakin vuosia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Väkivaltarikollisuuden tilastot ampaisivat hurjaan nousuun, mutta syy oli yhteiskunnallinen. Kun me Suomessa käymme kauppaa, niin tavaroita tilatessa voimme luottaa siihen, että vastaanottaja maksaa saamansa tilauksen. Järjestäytynyt yhteiskunta hoitaa maksamatta jättäneen yrittäjän edesvastuuseen. Mutta silloisessa Neuvostoliitossa ei ollut mitään järjestelmää, jolla maksamattomat saatavat olisi voinut karhuta viranomaistietä maksetuksi. Ei ollut toimivia lakeja ja viranomaisia. Ainoa keino saada maksu vastentahtoiselta tilaajalta oli käyttää väkivallalla uhkaavaa rikollisjoukkoa maksujen perinnässä. Väkivallalla pelottelu oli ainoa tehokas perintäkeino. Tästä syystä Venäjällä järjestäytynyt rikollisuus eli lyhyen nousukauden ja väkivaltaa tosiaan käytettiin runsaasti. Tilanne muuttui vasta, kun taloutta ohjaavat lait ja rakenteet saatiin toimimaan kunnolla.
Samasta syystä laittomassa huumekaupassa väkivalta on yleistä. Velkoja ei voida periä tuomioistuimen kautta, eikä järjestäytyneen yhteiskunnan toimijoihin voida vedota, ja ainoaksi keinoksi pakottaa ostajat maksamaan on väkivallalla uhkaaminen. Ja uhkaaminen ei ole tehokasta, jos väkivaltaa ei välillä käytetä.
Näissä molemmissa tapauksissa väkivallan syy on selkeästi yhteiskunnallinen. Puuttuva taloutta säätelevä lainsäädäntö ja toimeenpanovalta johtivat väkivaltarikollisuuden kietoutumiseen talouselämään ja huumekaupan väkivalta johtuu huumeiden määrittelystä laittomiksi. Venäläisen liikemiehen päätös käyttää väkivaltaa on tietoisen ja huolellisen harkinnan jälkeen tehty päätös, ei psykologisen tason impulssikontrollin menettämisestä johtuva hairahtuma, eikä biologisen vaiston ohjaamaa käyttäytymistä.
Erittäin helppo tehdä samanlaisia virheitä on evoluutiopsykologisessa lähestymistavassa. Tämä johtuu siitä, että sosiobiologian ja evoluutiopsykologian lähestymistapa on tietyllä tavalla laskennallinen. Tietynlaisen käyttäytymisen etuja ja haittoja lasketaan, ja näistä päätellään, kiinnittyykö tietty käyttäytymisvalmius geneettiseen koodiin vai ei. Kuitenkin ihmiset tekevät samanlaisia kannattavuuslaskelmia muilla tasolla, ja yhtä hyvin ihmisen käyttäytyminen voi johtua muista, ei-geneettisistä kannattavuuslaskelmista. Esimerkiksi monogaamisilla lajeilla pariuskollisuus on kiinnittynyt geneettiseen koodiin sen takia, että kaksi vanhempaa pystyy paremmin ruokkimaan ja huolehtimaan poikasten hoidosta, kuin yksi vanhempi. Niiden lajin edustajien jälkeläiset, joiden molemmilla vanhemmilla on geenit pysyvään pariutumiseen ja jälkeläisten huoltamiseen jäävät todennäköisemmin eloon, ja nämä geenit yleistyvät. Kuitenkin sama kannattavuusarvio voidaan tehdä myös ajattelun tasolla, ja todeta, että yksinhuoltajalla on vaikeaa ja lapset kuolevat useammin vain äidin hoidossa. Tämä sama arvio voi olla myös kiteytynyt kulttuurin traditioon siinä muodossa, että ihmiset pitävät avioliittoa niin itsestäänselvyytenä, että eivät enää edes ajattele sen tärkeimpänä merkityksenä olevan lasten hyvinvoinnin parempi takaaminen.
Evoluutioteorian kannalta ajateltuna on keskeistä, että yksilö tuottaa mahdollisimman lukuisasti jälkeläisiä elämänsä aikana, ja huolehtii heistä niin, että mahdollisimman moni heistä saavuttaa sukukypsän iän. Näin näyttäisi olevan nykypäivänäkin, koska lapsia tehdään ja heistä huolehditaan. Mutta kyse ei ole väistämättä niin, että biologinen äidin- ja isänrakkaus on lasten hyvinvoinnin takana. Ihmislapsista ei ole aina huolehdittu mitenkään hyvin. Aikaisempina historian aikoina vauvanmurhat ovat olleet erittäin yleisiä ja rutiininomaisia. Kun vanhemmat ovat katsoneet, että lapsen hoitaminen on heille liian suuri taakka, niin vauva on joko aktiivisesti surmattu tai jätetty heitteille luontoon, jolloin se menehtyi petojen toimesta tai muuten. Vasta kristinuskon ja islamin leviäminen lopetti yleisen vauvansurmien tavan. Nämä molemmat uskonnot sisältävät selvät säännöt vauvojen surmaamisen kieltämisestä. Mikä näyttää ensi alkuun biologiselta lainalaisuudelta, onkin yhteiskunnallisten normien säätelemää toimintaa.
Analogista ajattelua voidaan pitää yhtenä ehkä kaikkein tehokkaimmista ihmisen ajattelun välineenä. Yliopistoissa usein kehotetaan opiskelemaan oman tieteenalan rinnalla sivuaineena muita tieteitä osin myös sen vuoksi, että muilta tieteenaloilta saa analogisen ajattelun kautta uusia luovia näkökulmia omaan tieteenalaan. Mutta analogisen ajattelun suurena virhemahdollisuutena on se, että samankaltaisilta näyttäviä ilmiöitä aletaan pitää samana ilmiönä. Eläinten seksuaalikäyttäytymisen biologinen tutkimus avaa monia malleja, jotka soveltuvat hyvin myös ihmisen seksuaalisen käyttäytymisen ymmärtämiseen. Esimerkiksi monogaamisen parisuhteen selitys biologiassa on hyvin paljastava: monogamian tarkoitus on se, että molemmat vanhemmat osallistuvat poikasista huolehtimiseen ja näin lisäävät poikasten eloon jäämiseen todennäköisyyttä. Eläimillä tätä monogamiaa säätelevät geenit. Sama selitys, lasten eloon jäämisen turvaaminen ja lapsista huolehtiminen on myös ihmisen monogamian todennäköisin syy. Kaikissa historian aikana tunnetuissa kulttuureissa kaikkialla maapallolla on ollut perheinstituutio. Syy siihen on sama, kuin eläinten monogaamisissa parisuhteissa: lapsista tulee huolehtia. Mutta ei ole lainkaan selvää, että ihmisen perheinstituution takana on biologinen käyttäytymistaipumus. Ihmisillä on kyky ajatteluun, ja jokainen nainen voi hyvin päätellä, että hänen ei kannata antaa seksiä sellaiselle miehelle, joka ei sitoudu myös avustamaan seksissä syntyvien lasten elättämisestä. Lisäksi yhteiskunnissa on vahvat säännöt perheen eli parisuhteen suojelemiseksi. Ei ole harvinaista, että parisuhdetta uhkaavasta liiton ulkopuolisesta seksistä seuraa yhteisön rangaistus, esimerkiksi kuoliaaksi kivittäminen.
Lasten eloonjäämisestä huolehtiminen voi ihmislajin oppimiskyvyn ja ajattelukyvyn kautta saada myös biologisesta mallista poikkeavia muotoja. Etelä-Amerikan viidakossa elää intiaaniheimo, jonka synnyttäneet naiset eivät saa harjoittaa seksiä miehen kanssa viiteen vuoteen lapsen syntymän jälkeen. Tämän takana on elinympäristön tarjoama proteiiniköyhä ravitsemus, joka johtaa lapsikuolleisuuteen proteiinin puutteen takia. Kansan ratkaisu tähän proteiinin vajaukseen on imettää lasta viiden vuoden ikään. Äidinmaidosta lapsi saa paremmin proteiinia. Seksi johtaisi uuteen raskauteen, joka lopettaisi maidon erityksen.
Ihmisen käyttäytyminen voi johtua kolmen eri tason tekijän vaikutuksesta. Se voi olla geneettisesti kiinnittynyt biologinen käyttäytymistaipumus, se voi syntyä ihmisen ajattelun ja oppimisen kautta psykologisella tasolla, tai se voi olla kiinnittynyt kulttuuriin ja välittyä perinteenä ja yhteisön sääntöinä yksilön käyttäytymiseen. Lisäksi kaksi tai useampi näistä tekijöistä voi vaikuttaa käyttäytymiseen samanaikaisesti. Se, että eläimellä käyttäytyminen on eläimillä kiinnittynyt geneettisesti, ei merkitse, että ihmisen samanlainen käyttäytyminen on myös kiinnittynyt geneettisesti. Ihmisen ja eläimen käyttäytyminen voi olla samanlaista puhtaasti sen perusteella, että käyttäytymisellä ovat samat ehdot eläimillä ja ihmisillä, kuten että jos kaksi vanhempaa hoitaa lasta, niin lapsi jää eloon todennäköisemmin, kuin yksinhuoltajalla.
Ihmisten ja eläinten käyttäytymisessä on paljon samanlaisia ulkoisia ehtoja joihin käyttäytymisen pitää vastata. Esimerkiksi ryhmän käyttäytyminen on tehokkaampaa, jos sillä on selkeä johtaja. Eläinten laumassa johtajuus määräytyy enemmän biologisten käyttäytymisvalmiuksien kautta, mutta jos ajatellaan esimerkiksi ihmisten työyhteisöä, tai armeijan komppanianpäällikköä, niin on selvää, että tällaisen johtajan rooli määräytyy lähinnä yhteisön ja yhteiskunnan yleisistä säännöistä.
Koska uudempi evoluutiobiologia, sosiobiologia ja evoluutiopsykologia käsittelevät käyttäytymisen ulkoisia ehtoja abstraktilla tasolla, tyypillisesti todennäköisyyslaskentaa hyödyntäen, niin tällainen abstrakti näkökulma altistaa ihmisen toiminnan selittämisen ylibiologisoivasti. Tyypillinen tällainen ylibiologisoiva analogiavirhe on miehen mustasukkaisuuden selittäminen miehen geenien leviämisen todennäköisyyden avulla. Miehen on geeniensä lisääntymisen kannalta tarkoituksenmukaista vahtia naistaan mustasukkaisesti, jotta muut koiraat eivät syrjäytä miehen omia geenejä. Tyypillisen mustasukkaisen käyttäytymisen taustalla miehillä on kuitenkin paljon psykologisia tekijöitä. Esimerkiksi hylätyksi joutumisen kokemukset lapsuudessa johtavat siihen, että miehen on vaikea luottaa ihmissuhteen jatkumiseen, ja siksi hän on erittäin haavoittuvainen mahdollisen uskottomuuden merkeille ja reagoi niihin voimakkaasti. Toisaalta taas kunniamurha, jossa uskoton vaimo surmataan, on osa yhteisön normistoa, ja liittyy yhteisön kollektiiviseen seksuaalisuuden kontrollointiin ja perheiden pysyvyyden suojeluun. Sosiaalinen paine pakottaa miehen perheen surmaamaan uskoton vaimon, jotta miehen, perheen ja suvun kunnia säilyy. Taustalla on yhteisön tarve estää avioerot ja perheiden hajoamiset, joihin uskottomuus ja avioliiton ulkopuolinen seksuaalisuus helposti johtaisivat.
Ylibiologisoinnin ja analogiavirheiden vaara on käytännössä hyvin konkreettinen. On hyvin hämmentävää lukea David M. Bussin kirjaa Halun evoluutio : ihmisen pariutumisstrategiat, koska yksi evoluutiopsykologian perustajahahmoista vaikuttaa syyllistyvän ei vain analogiavirheeseen, vaan massiiviseen analogiavirheeseen. Bussin linja kirjassaan näyttää olevan, että kaikki mikä käyttäytymisessä voidaan selittää geneettisellä kiinnittymisellä, myös selitetään sillä. Bussin menetelmällisestä linjauksesta tulee mieleen psykoanalyytikkojen taannoinen linjaus koskien psykoanalyyttistä tulkintaa. Linjauksena oli, että ylitulkintaan ei tarvitse välttää, vaan kaikki mahdollinen asiakkaan toiminnassa voidaan tulkita psykoanalyyttisesti. Näin vaikka Freud kommentoi, että ”sikarikin on välillä vain sikari”. Psykoanalyyttisessä tilanteessa ei ylitulkinnalla oikeastaan ole niin väliä, sillä perusteettomalla ylitulkinnalla ei terapiatilanteessa ole oikeastaan väliä, sillä ylitulkinta ei vaikuta analysoitavaan, eli jos tulkinta on väärä, niin se ei herätä analysoitavassa juuri minkään laista reaktiosta, reaktio voi syntyä vain oikeaan osuviin tulkintoihin psykoanalyyttisen teorian mukaan. Mutta jos evoluutiopsykologiassa valitaan samanlainen strategia, ja tulkitaan kaikki biologisoivasti, mikä voidaan biologisoivasti tulkita, niin kyseessä on kestämätön teoreettinen oikaisu, joka kyllä sopii uuden teorian hypetykseen maallikoille, mutta ei vakavasti asiaan paneutuville lukijoille. (Bussin teoksessa on tulkintani mukaan oikeastaan kahden laisia virheitä. 1. Hän jättää viittaamatta vaihtoehtoisiin selityksiin kuvaamilleen ilmiöille, psykologisiin ja yhteiskunnallisiin. 2. Hän yhdistää geneettisesti perityt käyttäytymistaipumukset surutta ihmisen pitkälle oppimisen kautta kehittyneisiin korkeampiin psyykkisiin prosesseihin, vaikka on hyvin epätodennäköistä, että monimutkaiset opitut kyvyt voisivat toimia suhteellisen yksinkertaisten geneettisesti määräytyneiden hermoverkkojen perusteella.
David Bussin kirja on kyllä valaisevaa luettavaa, kunhan pitää mielessä, että kyse on paljolti vain analogiamalleista, ja varoo luottamasta liikaa ylibiologisoiviin selityksiin.)
Oikea lähestymistapa ihmisen käyttäytymisen tulkintaan on lähteä siitä, että siihen voi kussakin tapauksessa vaikuttaa biologiset, psykologiset ja yhteiskunnalliset tekijät. Näiden tekijöiden vaikutusta on aina konkreettisesti arvioitava, ja selvitettävä parhaan mukaan, mikä todella vaikuttaa selitettävään ilmiöön. Useinkaan ei voida selvästi tietää, miten eri tekijät käyttäytymiseen vaikuttavat, mutta tällaisessa tilanteessa on kerrottava selkeästi, että eri tason tekijöiden osuuteen liittyy epävarmuutta. On huomattava, että osa evoluutiopsykologeista toimii tällä tavoin, ja pyrkii erottelemaan mahdollisimman tarkasti sen, mikä voisi olla geneettisesti periytyvää käyttäytymistä, ja mikä muilla perusteilla muotoutunutta.
|