PUUTE.COM

Monitasoisin seksivalistussivusto

 

Johtavan seksiongelmien kartoittajan, Laumanin mukaan 80 %:lla pariskunnista oli molemmilla tai pelkästään toisella vähintään yksi seksuaalielämän häiriö: haluttomuus, nopea siemensyöksy, erektiovaikeus, orgasmivaikeudet, ym. Seksi ei todellisuudessa olekaan niin loistavaa ja hyvin sujuvaa kuin kuvitellaan. On kuitenkin lohdullista tietää, että enemmistö kaikista seksiongelmista ratkeaa yllättävän helposti, keskustelun ja oikean informaation avulla. On runsaasti tutkimustulokisa siitä, että jo pelkällä oikean tiedon jakamisella saavutetaan hyviä tuloksia, ja mitä paremmat tiedot yksilöllä on, sitä parempaa ja nautittavampaa hänen seksielämänsä on. Vain arviolta2 % avioliitoistakin on täysin seksittömiä (USA).

Useat meistä eivät kuitenkaan käytä aikaansa hyvän ja oikean tiedon hankkimiseen seksistä. Ensimmäinen syy siihen on se, että kulttuurissamme on väärä ja haitallinen käsitys, että seksistä ei tarvitse hankkia mitään tietoja, vaan että seksielämän pitäisi sujua "luonnonmenetelmällä" ilman mitään keinotekoista lisätietoa. Tähän liittyen, etenkin naiset ajattelevat, että seksitiedon hankkiminen ei kuulu heidän rooliinsa.

Toinen, vaikeampi este asiallisen tiedon hankkimiselle on se, että seksistä lukeminen koetaan ahdistavana. On tosiasia, että pelkän asiatiedon lukeminen herättää monissa ahdistusta, joka ennen pitää johtaa siihen, että lukeminen lopetetaan, koska se koetaan joko epämiellyttävänä tai tylsänä. Koska matala-ahdistavan seksitiedon tarve on suuri, on tätä ongelmaa pyritty tässä ratkaisemaan jaottelemalla puute.comin tekstit eri luokkiin ahdistavuuden mukaan.

 

pehmo.puute.com


On tarkoitettu matala-ahdistavaksi sivustoksi, jossa vältetään mahdollisuuksien mukaan ahdistavan aineiston esille tuloa.Sopii aloittelijoille ja niille, jotka yleensä eivät lue kirjoituksia seksistä.

puute.com

taas on suunnattu keskiverrolle suomalaiselle seksistä kiinnostuneelle ihmiselle, joka sietää melko hyvin seksiasioista lukemista.

hardcore.puute.com

on tarkoitettu niille, jotka ovat jo hyvin sinut omien seksuaalisten ahdistustensa kanssa, sillä tämä osio sisältää välillä erittäin ahdistavia sisältöjä. Menee osittain päällekkäin gltb.puute.com osion kanssa.

gltb.puute.com

sisältää gay, lesbian, transsexual ja bi-seksuaalisia sisältöjä.

 

Kokeiluvaiheessa on tulossa mobile.puute.com joka on mobiililaitteille optimoitu tiivistekstinen sivusto.